"If you don't like the weather in Michigan, don't worry - it will change in 15 minutes"

Kuulin otsikon sanonnan viikonloppuna Halloween-juhlissa. Se pitää kyllä harvinaisen hyvin paikkansa: viime postauksen jälkeen ollaan täällä saatu nauttian parin päivän mittaisesta intiaanikesästä, jolloin lämpötila lähenteli hellelukemia, palattu takaisin syksyisen koleaan ilmantilaan ja tällä hetkellä tuuli meinaa puhaltaa tukan päästä ulkona. Hurrikaani Sandy on lähestymässä mantereen itärannikkoa, jossa on täysi myrskyvaroitus päällä, ja vaikutus tuntuu täälläkin ton nimenomaisen tuulen merkeissä. Tänne päin mannerta ei myrsky ole kuitenkaan iskemässä ainakaan tänhetkisten tietojen mukaan. 

Random täytekuva

Edellisviikon maanantai oli aika tuskainen rankan viikonlopun takia, mut loppuviikko oli aika mukava. Nannyn elämässä täällä ei viikolla mitään kummallista oikeen tapahu, päivät menee lasten kanssa pyöriessä ja illalla tulee ehkä käytyä kahvilla/bissellä/syömässä jaksamisen mukaan. Tiistai-iltana käytiin Anaisin kanssa downtownissa päivittämässä viikonlopun kuulumiset puolin ja toisin, sillä hän oli ollut muissa maisemissa. Mentiin vaihteeksi Potbelly Sandwich Shopiin syömään jotain ainaisen kahvin/oluen juomisen sijaan. Oli sen verran herkullinen kanasandwichi että tulee varmasti mentyä toistekin! 

Potbelly

Viikon ehdoton helmi oli pari ihanaa hellepäivää: aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja lämpömittari huiteli jossain 25 asteen paikkeilla. Koitin viettää mahollisimman paljon aikaa ulkona, ja käytiinkin lasten kanssa puistossa leikkimässä, kävelyillä, pyöräilemässä ja pikku metsäretkellä. Kun pikku Lachlan veteli päiväunia ja Dayton oli koulussa, mietin jo että kehtaisko vetää bikinit päälle ja mennä ottamaan aurinkoa terasille. Tulin kuitenkin tulokseen, että moinen ei ois soveliasta lokakuussa (plus en ois kuitenkaan ehtiny ruskettua kunnolla!). Nautin täysin rinnoin lämmöstä ja hehkutin sitä koulubussin kuskillekin kun Dayton palasi koulusta. Tää vastasi kohauttamalla olkapäitään ja toteemalla "global warming", minkä jälkeen podin huonoa omaatuntoa vuodenaikaan nähden epätavallisen korkeesta lämpötilasta iloitsemisesta. Ennen bussikuskin kommenttia olin kuvitellut, että tämmönen intiaanikesäkin menee Michiganin vaihtelevan sään piikkiin. 

Two days of indian summer

Keskiviikkoiltana Jessica tuli hakemaan mut kotoa ja suunnattiin Halloween-ostoksille. Ajettiin jokusen mailin päähän Halloween City-kauppaan, joka on auki vaan Halloweenin ajan ja keskittyy asujen ja kaiken mahollisen muun oheiskrääsän myyntiin. Tarkotuksena oli löytää meille asut tuleviin (toistaiseksi vielä hakusessa oleviin) Halloween-kemuihin. Pukuja oli kaikenlaisia noidasta nunnaan ja pullonavaajasta päättömään mieheen. Mua huvitti niin paljon "Mother Nature" niminen puku, että oli pakko kokeilla - yllättäen en kuitenkaan päätynyt sitä ostamaan. Kolmellakympillä mulle irtos Babe-a-lonian Warrior Queen ja Jess päätyi Angry Birds-mekkoon. (Täytyy sanoa, et oon yllättyny Angry Birdsien suosiosta täällä: niitä on kaikkialla!) 

Koska päivä oli ollut helteinen, käytiin vielä downtownissa jäätelöllä - tai oikeestaan frozen yoghurtilla - ja juoruilemassa. Jäätelöpaikassa sai ite annostella jäätelön, joten tuttuun tapaan mulla petti itsehillintä täysin ja lappasin kupin täyteen kaikkia mahdollisia makuja ja päälle vielä suklaakarkkeja ja oreokeksejä. Ruoalla vaan on semmonen vaikutus muhun. Ja kaikki piti syödä pois - tietenkin. Anais liittyi tämän jälkeen seuraan ja mentiin Potbellyyn, missä mun piti vielä valtavan jätskiannoksen jälkeen tilata itelleni sandwich. I just love food, what can I say? Olo oli väsynyt, täysi ja onnellinen kun vyöryin kotiin kaiken syömisen jälkeen. 

Seitsemällä dollarilla frozen yoghurtia, mmmmm

Loppuviikosta keli kylmeni takasin masentavaan koleaan syksyyn. Tämän takia suunnattiin perjantaiaamupäivällä poikien kanssa Hands on Museumiin, joka on Heureka-tyyppinen tiedepuuhailupaikka lapsille. Tietenkin siellä sattui just olemaan useempi bussilastillinen vähän vanhempia lapsia luokkaretkellä, joten oli aika työ ja tuska pitää omat lapset näkösällä. Tän jälkeen käytiin kotimatkalla Daytonin vaatimuksesta "Bagel Storessa" lounaalla, mikä oli täys katastrofi. Note to self: älä koskaan toiste vie nälkäistä ja väsynyttä 2,5-vuotiasta lounaalle paikkaan, jossa on jono melkein ulko-ovelle asti ja kaikkia herkkuja esillä. Oli suuri helpotus, kun päästiin kävelemään paikasta ulos lounasfarssin päätteeks. En tiedä kuumottelenko liikaa, vai kuvittelinko vaan muiden asiakkaiden katsovan mua oudosti/myötätuntoisesti, luullen mua poikien (teini)äidiksi.

D at Hands on Museum

Loppupäivä sisälsi suuria saavutuksia ja palkintoja perheessä, ja päivä vierähti iltaan asti ennen kuin pääsin vapaalle. Viikonlopuksi ei mulle ollut luvassa kuin Halloween-kemut perheen kanssa lauantai-iltapäivänä, joten tehdäkseni edes jotain suuntasin Arborland Mallille etsimään kenkiä Halloween-asuuni. Lähdin DSW-kenkäkauppaan etsimään mustia korkokenkiä, mut poistuin lopunperin pitkien saappaiden kanssa. Koodailtiin Jessican kanssa, ja päätettiin lähteä downtowniin parille. Tehtiin uusi aluevaltaus lähempää yliopiston kampusta Ashley's-nimisen pubin/ravintolan merkeissä. Paikka oli tupaten täynnä kun mentiin sisään, joten meidät ohjattiin kellarikerrokseen pienemmälle baaritiskille. Baarimikko viihdytti meitä niin hölmöllä korttitempulla, että tuli ihan eräs nimeltämainitsematon sukulaispoika mieleen. Kun lähdettiin kävelemään baarista takasin autolle puolen yön aikaan, näkyi kaduilla tosi paljon Halloween-asuihin pukeutunutta porukkaa menossa eri baarien Halloween-kemuihin. Näistä eniten iloa meille tuotti pieni hintelä aasialainen nuorimies, joka korot kopisten ja vampyyrinviitta lepattaen kiiti meistä ohi ja sihautti vielä kaiken kruunuks homoaksentilla "sssorryyy" perään. Ei pitäny pokerface yhtään. Käytiin vielä yöpalalla mäkkärissä kotimatkalla ja sit olikin aika käydä unten maille. 

Mah new boots

Lauantaina otin kevyesti kiinni kasaantunutta univelkaa ja heräsin vasta iltapäivän puolella. Mun isäntäperhe ei oo vielä ihan tottunu mun toisinaan hämmästyttäviin unenlahjoihin, tai ainakin joka kerta kun pitkään nukkumisen jälkeen kömmin yläkertaan Jennifer kuittaa jotain tyyliin "Oh she is still alive!" Enpä sit juuri muuta tehnyt kun nautin myöhäisen aamupalan ja aloin valmistautua päivän Halloween-juhliin. Mun helpotuksekseni löysin Jenniferin vanhoista puvuista itelleni paremmin sopivan, upeen täyspitkän punasen mekon noita-asuani varten. Jennifer oli käynyt vielä ostamassa mulle noidan hatun ja ommellut siihen karkkeja kiinni, että menisin paremmin Hannun ja Kertun ilkeestä piparkakkunoidasta. Viiden aikaan koko perhe oli pakattu autoon, ja ajettiin parinkymmenen minuutin päähän Salineen. Juhlat pidettiin Jenniferin ystävän kotitalossa (kartanossa), ja kyllä oli rahaa laitettu palamaan näiden kemujen eteen. Koristeita oli vaikka minkälaisia ympäri taloa, autotalliin oli rakennettu pieni "Haunted House" ja takapihalla oli pomppulinna ja Haunted Forest. Ruoasta ja juomasta vastasi pitopalvelu ja väkeä oli talo täynnä. Mun ilokseni aiemmin tapaamani saksalainen au pair sattui olemaan samoissa kemuissa, joten mulla oli omanikäistäni juttuseuraakin. Muut vieraat kemuissa oli nimittäin lähinnä vanhempia ja heidän lapsiaan. Aika meni tosi nopeasti ja pian olikin aika kasata seurue autoon ja ajaa takaisin kotiin.

Bouncy House 

Kotona vaihdoin noitamekon normaaleihin vaatteisiin, tarkoituksena lähteä downtowniin ja liittyä Jessican ja tämän Chicagosta vierailulla olevien ystävien seuraan. Pat ystävällisesti (if you are reading this, thank you very much!) heitti mut keskustaan, koska takseilla täällä kestää ikuisuus päästä paikasta X paikkaan Y noutamaan sut. Käytiin sitten taas muutamalla ja vähän tanssimassakin kansainvälisellä tyttöporukalla. Tuli taas todettua, että maailma on pieni paikka. Rush Streetissä juttelin baaritiskillä Albanialaisen jätkän kanssa, joka sitten esitteli mut ystävälleen - suomalaiselle tytölle Rovaniemeltä! Meni kielipää vähän oikosulkuun kun kaiken englannin keskellä tulikin yhtäkkiä vastaan mietä ja sietä. Jorailtiin ilta pakettiin Rush Streetissä ja ennen kolmea olin kotona umpiunessa. Täällä siis baarit sulkee Suomesta poiketen jo kahelta, mihin mun bailurytmi ei oo vielä ihan tottunut.

Sunnuntaina nukuin taas pitkään ja autuaasti. Päivä oli peruslaiska sunnuntai vailla sen kummempia tapahtumia. Saatiin Jenniferin kanssa sentään pari kurpitsaa kaiverrettua! Oli kiva päästä näpertelemään jotain tommosta, ja olinkin aika tyytyväinen mun ensimmäiseen kurpitsaan. Laitan tähän liitteeks kuvia prosessista. Se sisälsi aika iljettävän osion, missä kurpitsan "sisälmykset" piti kaivaa ulos ja erotella niistä siemenet. Siemenet otettiin talteen, liotettiin yön yli ja tänä iltana Jennifer paahtoi ne uunissa. Valmiina ja suolattuna ne maistui vähän popcornille - eikä niiden syömistä voi lopettaa. Nam! 

Lähtötilanne

Reikä päälle, sisälmykset ja siemenet pihalle

Kaiverrus, kynttillä sisälle ja voila !

Voisin ehkä yrittää päivittää useammin tätä, ettei aina tarvis kerralla kirjottaa tämmöstä romaania. Mutta kuten alussa sanoin, nannyn elämä ei oo aina niin hurjaa, että joka päivä tapahtuis jotain uutiskynnyksen ylittävää. En kuitenkaan halua ruveta syvällisesti analysoimaan kakkavaippojen vaihtamista tässä ihan vaan kirjottaakseni jotain. Ehkä ratkaisu on siinä, et mun vaan pitää alkaa tehdä kaikkea jännää useemmin! 

Täällä jatketaan vielä hetki Halloween-tunnelmissa: virallinen juhlapäivä on keskiviikkona ja silloin oon menossa perheen kanssa tekemään trick & treating-kierroksen naapurustoon. Supermyrsky Sandy on tuonut Ann Arboriinkin aika hyytävän sään ja kovan tuulen, joten innolla odotan mitä kierroksesta tulee. Tännekin saattaa myrskyn mukana tulla ensilumi yön aikana!

Terveisin

Veera 

Beating around the bush et cetera

Jos tossa pari postausta sitten yllätyin iloisesti maanantain sujuvuudesta rankan viikonlopun jälkeen, tästä päivästä ei voi kyllä sanoa samaa millään. Viikonloppu ja loppuviikkokin meni aika vähillä yöunilla, enkä tietenkään sunnuntaina osannut mennä tarpeeks ajoissa nukkumaan joten tänään oon ollut ehkä vähän autopilot-nanny. Jotenkin tuntuu, että lapset heti haistaa jossen oo ihan terävimmilläni eikä oo ihan niin ihania kullannuppuja kun toivoisin. Etenkin nuoremman veljeksen kanssa ollaan tänään käyty monta tahtojen taistelua, mut vaikka pikkukaverilta löytyy temperamenttiä isommankin ihmisen eestä (ja hyvät keuhkot if you know what I mean) oon selvinny jokaisesta voittajana. Uhmaikä, love it. 

Cutie

Syy viimepäivien vähäisiin yöuniin on se, että oon ollut viikonlopun yksin kotona täällä kartanossani. Vanhemmilla oli omat tyttöjen ja poikien viikonloput ja pojat taas oli sukulaisillaan yökylässä, mikä antoi Nanny Conventionille hyvän tilaisuuden kokoontua täällä. Ihan Project-X linjalla ei viikonloppuna kuitenkaan menty, mut hauskaa kyllä oli. Torstaina käytiin naapurin ranskiksen ja meksikaanin kanssa parilla lasillisella jo vakipaikaksi muodostuneessa Alley Barissa. Paikka on mukavan lepposa istua ja jutella ja musiikki on hyvää, mut raflan punainen väritys muistuttaa mua ikävästi vanhasta kunnon Kouvolan Redarista. Suunniteltiin vähän viikonloppua ja juteltiin niitä näitä, mut palattiin kiltisti kotiin ennen puoltayötä.

Perjantain työpäivä meni aika odottavissa tunnelmissa. Kumpikaan "mun pojista" ei mee perjantaina kouluun tai päivähoitoon, joten suunnattiin paikalliseen HopLopiin eli Jungle Javaan. Paikka oli niiiin mahtava! Rakastin pienenä kaikkia kiipeilyjuttuja, ja tommosesta koko huoneen korkusesta leikkipaikasta mua ei ois saanu varmaan koskaan pois. Pojat tietty raahas mutkin pari kertaa mukanaan Jungle Jimin uumeniin ja täytyy kyl sanoa et on aika rankkaa hommaa kontata ja ryömiä tän kokosena ihmisenä siellä polvenkorkusten poikien perässä. Sääliks kävi niitä hieman iäkkäämpiä ja kankeajäsenisempiä vanhempia jotka joutu samalle rundille. Iltapäivällä pojat sit tultiin hakemaan yökyläreissulle (vanhemmat oli lähteny jo aiemmin), ja täytyy myöntää et tein pienen voitontanssin autotallissa sen kunniaks. 

Illemmalla sit kokoonnuttiin meille meksikolais-uusiseelantilais-suomalais-ruotsalais-kokoonpanolla (mikä sanahirviö). Jessicat eli meksikon ja ruotsin olin jo aiemmin tavannu, mutta Ellen Uudesta-Seelannista oli uus tuttavuus. Todettiin kyllä aika pian, et suomalaiset ja uusi-seelantilaiset tulee hyvin juttuun keskenään. Nautittiin illan aika lähinnä nestemäisiä tarjoiluita ja kikatettiin ihan hulluna eräille englannin kielen ilmaisuille. Jutut lasten kanssa työskentelevien kanssa liikku aika pitkälti vyötärön alapuolella turhan kirjaimellisesti likasissa jutuissa. Mut oli todella helpottavaa päästä avautumaan paskavaippojen vaihtamisen kamaluudesta ihmisille, joiden tietää ymmärtävän sun tuskas ja antaa vertaistukea jakamalla omia kokemuksiaan. Shitty stories <3

Lauantaina heräilin vasta puolenpäivän aikaan. Eilisillasta väsyneenä ja voipuneena siivosin keittiöstä eilisillan jäänteet ja painuin suihkuun heräilemään. Ann Arborissa oli tunteita kuumentava futispeli lauantaina, kun Michigan State University ja University of Michigan pelas vastakkain. Oltiin vähän suunniteltu, että oltais menty peliä edeltäviin tailgating-kemuihin mut edellisillan takia ei ollut heti iltapäivästä oikein humputtelifiilistä. Peli siis alkoi kolmen jälkeen, ja bileet pidetään ennen peliä. Viime lauantainakin stadionilta kannettiin yksi jos toinen liian humaltunut amerikkalainen paareilla pois tästä syystä. Juhlimiseen ei voimia ollut, mutta lompakossa poltteli sen verran rahaa että päätin lähteä Briarwoodin ostarille tappamaan aikaa. Aiemmat shoppailureissut on ollut aika pettymyksiä kun mitään ei oo löytynyt, mut nyt kauppoihin oli tullut kaikki talvikamat ja oisin halunnut ostaa kaiken. Tein aika ison loven mun lompakkoon, mut (ainakin omasta mielestä) tein ihan fiksuja ostoksia. Näistä paras oli ehdottomasti karvahupputakki talveksi. <3 

Hurautin ostarilta kasseineni kotiin illansuussa. Oltiin sovittu illallistreffit meille sillekin illalle, ja Jessica ja Ellen olikin jo pihassa odottelemassa mua kun pääsin perille. Ellen ja Jessica teki ihan törkeen hyvää pastasalaattia, jota nautittiin sivistyneesti valkoviinin kanssa. Siemailtiin vähän vähemmän sivistyneitä juomia ja valmistauduttiin lähtemään downtown Ann Arboriin. Kaksi brasialaista au pairia tuli hakemaan meidät ja lähettiin porukalla matkaan. Tällä kertaa mentiin Rush Street-nimiseen baariin, mikä oli ehkä vähän "hienompi" paikka kun muut kuppilat joissa oon täällä käynyt. Pelin takia Main Street oli täynnä porukkaa, ja saatiin jonottaa baariin ties kuinka kauan ja sisältä paikka muistutti lähinnä sillipurkkia. Se ei kuitenkaan paljon menoa haitannut kun meidän kansainvälinen nannyseurue pääsi valloilleen tanssilattialla. Eipä oo tullu vähään aikaan jorattua samalla tavalla.



Sunnuntaina olo oli lievästi sanottuna voimaton. Päivän ohjelmaan kuului kuitenkin naapuruston Country Clubin Halloween-juhlat, joihin olin lupautunut lähtemään isäntäperheeni kanssa. Ja talon siivous ja imurointi... Juhlissa olis kuitenkin all you can eat buffet, minkä ajatteleminen anto mulle voimaa. Tiesin myös, että mun hostvanhemmillakin on molemmilla ollut rankka viikonloppu takana niin oltiin kaikki samassa veneessä (ja olotilassa). Perhe palasi kotiin iltapäivän mittaan, mihin mennessä olin tietenkin puunannut kaikki paikat loistokuntoon. Koko perhe minä mukaan lukien pukeutui juhliin Hannu ja Kerttu-teeman mukaan. Lapset oli hieman alkuperäsestä tarinasta poiketen Hannu & Hannu, Jen oli slutty grandma, Pat metsästäjä ja mä sain kunnian olla se piparkakkutalossa asuva noita joka yrittää syödä lapset. Lainasin Jenin vanhaa Halloween-pukua, jota se oli itse aiemmin hieman muokannut suuremmaksi. Muokkasin sitä takasinpäin pienemmäksi sillä tuloksella ettei mekko mahtunut enää kiinni ja Jen joutui lopunperin niittaamaan sen selästä hakanneuloilla mun toppiin. Tunsin oloni ehkä hieman kiusaantuneeksi tässä viritelmässä.

Country Clubilla oli sit kaikennäköstä ohjelmaan tarjolla. Ensin istuttiin alas ja syötiin (ruokaa<3<3<3). Tarjolla oli lapsille kaiken maailman roskaruokaa, mut aikuisten menun ruuat oli ihan törkeen hyviä eikä ees mitään perus jenkkihöttöä. Juhlissa oli niin paljon upeita Halloweenasuja, että mua alko toden teolla ahdistamaan mun resuinen noitalookki ja livahdin kotiin vaihtamaan normivaatteet päälle, minkä jälkeen oli paljon rennompi fiilis tutkailla kaikkea Halloween-tapahtumaa paikan päällä. Ulkona pienellä esiintymislavalla taikuri veti muutaman shown lapsille, ja siellä oli myös iso lehtikasa (johon oli piilotettu karkkia) jossa lapset sai leikkiä. Sisällä Clubin alakerran pukuhuoneissa oli Haunted Locker Room, eli lavastettu "kauhukammio" elävine näyttelijöineen. Illan päätteeksi mentiin Haunted Hay Ridelle. Hypättiin traktorin vetämään kärryyn heinäpaalien päälle istumaan ja tehtiin puolen tunnin kierros golfkentällä. Sinne oli matkan varrelle lavastettu erilaisia kauhujuttuja, kuten hautausmaa, kolaripaikka, avaruusolioita ja zombien telttapaikka. Välillä jostain pusikosta pomppasi maskeerattuja zombeja yms. jotka yritti pelotella kärryssä olevia ihmisiä. Viimenen moottorisahamurhaaja oli ainut, jota oikeesti pelästyin. Oltiin kyllä kaikki perheen aikuiset niin onnellisia kun päästiin kierroksen jälkeen vihdoin kotiin lepäämään.

 Nyt olis sitten taas muutama päivä tavallista arkea edessä, ja viikonloppuna tiedossa lisää Halloween-juhlia. Täytyy kyllä sanoa, et tykkään tästä juhlapyhästä! Mun on vaan hankittava parempi puku, jotta saa kunnolla ilon irti. Nyt on korkea aika käydä nukkumaan, jotta saan otettua ees vähän takasin viikonlopun univelkoja. Kauhistuttavasti terveisiä kaikille Suomeen!

Ps. jostain syystä tää sivusta lagaa hirveesti, mut kello on niin paljon etten jaksa säätää ulkoasua yhtään kauniimmaks. Koittakaa kestää. 

workworkworkWEEKENDworkworkwork

Hi there. Tänään on jo 17. päivä, joten voin sanoa että mun ensimmäinen kuukausi reissussa on täynnä! Kaikkea uutta, jännää ja ilahduttavaa on tullu vastaan, mut eilen valkeni et mukaan on tarttunu jotain muutakin: nimittäin 3 lisäkiloa. O-ou, America is gonna make me fat. Laskin, että jos pulskistumistahti pysyy samana, ehin lihoa koko reissun aikana 36 kiloa. Enkä oo käyny mäkkärissä kun kerran?!

"Operation Playroom"

Edellisessä postauksessa mainitsemani takin ja kenkien metsästys siisrtyi taas myöhemmälle, kun työpäivät vähän venyi. Alkuviikko meni siis vaan kotosalla poikien kanssa puuhaillessa. Keskiviikkona Jennifer oli taas kotosalla, joten pääsin lähtemään State Secretary Officeen viemään mun ajokorttia varten tarvitsemia papereita. Jennifer ehdottikin, että mennään lounaalle ensin, joten napattiin baby Lachlan mukaan ja hurautettiin Zingerman's Roadhouseen. Koska ollaan amerikassa, valitsin lounaaksi mac and cheeseä. Maha täynnä oli hyvä mieli jatkaa State Secretary Officeen jonottelemaan ja palauttelemaan lappusia. Musta räpsästiin kuva paikan päällä, sain väliaikasen ajokortin mukaan ja virallinen läpyskä tulee varmaan tän viikon aikana postista. Kuinka kätevää, sit voin vihdoin lakata kantamasta passia mukana ID:nä ja häpeemästä silmiä päästäni aina ku joudun näyttämään mun viisumikuvaa jollekin.

Illalla käytiin naapurin au pairien kanssa vielä "coffee partyilla" Panera Breadissa. Kahvila meni ysin maissa kiinni, eikä kukaan meistä halunnut vielä lähteä takasin kotiin joten jatkettiin matkaa downtowniin Alley Bar kuppilaan. Kouvolan pikkulauantaista poiketen porukkaa oli ihan mukavasti, kaikki jutteli lepposassa meiningissä ja dj soitti HYVÄÄ musaa. Yksien jälkeen oli kuitenkin kaikkien aika suunnata kotiin.

Lisää kuvateksti

Torstai-iltana päätin vihdoin lähteä etsimään itelleni kengät, ettei viikonloppuna tarvis palelluttaa varpaita kesätohveleissa. Päätin hurauttaa vähän kauemmas Arborlandin ostarille, ja GPS ohjas mut sinne tietty motaria pitkin. Pimeessä missasin oikean exitin tieltä, ja meinasin ajaa Ypsilantiin asti. Pääsin kuitenkin määränpäähäni, ja löysin itelleni maailman söpöimmät mokkasiinit! Olin ihan kuitti työpäivästä ja harharetkellä hermoilun takia, joten päätin palkita itseni ravitsevalla ja terveellisellä McDonald's-aterialla. Otin tarkotuksella hampparin jota ei suomessa oo, mut karvaaksi pettymyksekseni burgeri sisälsi kanapihvin lisäksi vaan kolme suolakurkkua. Nam. 

Huono suomalainen ruotsin (Michiganin) väreissä

Kieltäydyin epäviisaastii lähtemästä mukaan Chicagoon Color Run-tapahtumaan naapurin au pairien kanssa, joten perjantain lorvin vaan kotosalla. Lauantaina oli sit aika lähteä mun elämän ensimmäiseen football gameen (alan jo tuntea itteni tosi juntiks ku teen joka päivä jotain normi jenkkijuttuja "first time in my life"). Tämän kunniaksi Michiganin osavaltiossa tietenkin satoi koko päivän. Suunnitelma oli, että ajan hakemaan ruotsalaisen au pairin kotoaan, sit jätetään auto jonnekin kauemmas ja mennään bussilla stadionille. Parkkipaikkoja tuskin läheltä löytyy tai niistä joutuu pulittamaan 10-60 dollaria. Tietenkin GPS ohjas mut stadionin ohi menomatkalla, joten pääsin/jouduin jumittamaan ruuhkassa ikuisuuden katsellen tailgate-partyjä stadionin ympärillä. Sateesta huolimatta porukkaa oli ihan uskomaton määrä liikenteessä, ja kaikki Michiganin joukkueen väreihin keltaseen ja siniseen pukeutuneena. Pääsin sit vihdoin ihmissumasta liikkeelle vaan tehdäkseni U-käännöksen, sillä katu jota koitin ajaa oli tietöiden takia suljettu. Eli lisää odottamista ihmissumassa. Loppujen lopuksi pääsin perille, nappasin Jessican kyytiin, dumpattiin auto ja hypättiin bussiin kohti stadionia.

Sadeviittakansaa vaeltamassa stadionille

Oltiin molemmat turhan positiivisesti ajateltu, että päivän sateet on jo satanu ja vältyttäis kastumasta pelin aikana. Lisää vettä alko tulla kuitenkin jo meidän kävellessä bussilta stadionille. Sadeviitat oli myyty koko paikasta loppuun, mut onneks saatiin sentään muovipussit joiden päälle istua katsomossa ja nauttia pelitunnelmasta mukavassa tihkusateessa. Stadionille mahtuu joku 170 000 ihmistä, ja sateesta huolimattakin se oli melkein täynnä. Kyl semmosesta porukasta lähti aika uskomaton meteli. Ihan loppuun asti ei peliä jaksettu kattoa, kun alko olla suht läpimärkä olo. Käveltiin keskustaan bussiasemalle ja tsekattiin että seuraava bussi tulee n. 45 min päästä, joten mentiin Starbucksiin kahville ja lämmittelemään. Kotimatka venyi loppujen lopuksi kolmetuntiseksi, sillä paljastui että oltiin katottu väärää aikataulua ja lauantain vika bussi oli mennyt jo aikoja sitten. Päätettiin tilata taksi, jota sit saatiin odottaa niin kauan et ehdittiin käydä syömässäkin siinä välissä. Kun pääsin ite ajelemaan kotiinpäin (lämmöt täysillä ja penkinlämmitin paahtamassa ofc), taivas repes totaalisesti. Sade oli niin rankka, et hyvä et eteensä näki. Moni pysäytti autonsa tien sivuun ja jäi odottamaan sateen loppumista, mut mä paskakeleihin tottuneena suomalaisena jatkoin tyynesti matkaa kotiin. En voi sanoin kuvailla kuinka hyvältä tuntu heittää läpimärät sukat ja kengät pois ja vaihtaa kuivat vaatteet päälle.

Sunnuntai oli taas skypeday. Tuntuu aina hassulta alkaa puhua suomea, kun täällä oikeessa elämässä puhuu vaan koko ajan englantia. Kun mä puhun suomea, ärsyttää kun joillekin ilmaisuille ei vaan oo suomenkielistä vastinetta, ja taas englantia puhuessa ärsyttää kun jotkut hyvät jutut pystyy sanomaan vaan suomeks. Tuntuu myös, et mun englannin kielen sanasto on kutistunu ihan olemattomiin siitä mitä se joskus on ollu ja joutuu kapulakielellä kiertämään sanoja, jotka ihan varmasti oon joskus osannu. Ja jotkut päivät vaan on semmosia, et vaik kuin koittaa olla sulavasanainen, ulosanti on vaan yes, no ja änkytystä. On ollu myös mielenkiintosta kuulla monen sanovan, et mulla on aksentti. Vieraskielisen luokan kasvattina oon ihan tyrmistyny, mikä aksentti, mitenniin?! Ite en sitä omasta puheesta osaa kuulla. Mut onneks eurooppalainen aksentti on täällä vaan cool.

Leivottiin pipareita = jääkaapista pellille

Jen ja Pat oli matkoilla, joten olin poikien kanssa sunnuntai-illasta maanantai-iltaan keskenäni. En osannut oikeen nukkua yöllä ja pikku vekkulit kävi maanantaina hieman kierroksilla, joten työpäivän päätyttyä kirjaimellisesti lösähdin meritähtiasentooon mun huoneen lattialle. Huh. Tiistai olikin sit jo onneks ihan normipäivä. Nyt keskiviikkona täällä on ihan luksus keli, aurinko paistaa ja lämpömittari näyttää yli kahtakymmentä. Kyl kelpaa!! Eikun pikkumukula messiin ja pihalle, hajotkaa sillä välin sateeseen! 

viikon loppu kuulu misia

Tältä musta tuntu, kun ajattelin sunnuntaiiltana tulevaa päivää. Maanantai meni kuitenkin mukavasti, vaikkei tänä viikonloppuna juuri tullutkaan levättyä. Jennifer oli maanantaina kotona, joten pääsin livahtamaan Ypsilantiin (naapurikaupunki Ann Arborin ja Detroitin välissä) suorittamaan ajokokeen mun Michiganin ajokorttia varten. Tuntu sinällään aika hölmöltä ajaa ite ajamaan inssiä.Taskuparkkeerauksessa törmäsin pariin kartioon, mut kokonaisuudessaan koe meni helpolla läpi. Nyt mun tarvii enää kiikuttaa todistus läpäistystä kokeesta State Secretary Officeen, niin saan mun ajokortin ja pääsen avaamaan paikallisen pankkitilin vihdoin. Loppupäivä menikin tässä kotosalla. Mulle lankes illallisen tekeminen, joten syötiin isäntäperheen kanssa perisuomalaista grannyfoodia, makaroonilaatikkoa!

Tällä kertaa en tosiaan nukkunu viikonlopun yli. Perjantaina mietin mitä tekisin, ja ilokseni sain selville että ihan tässä mun naapurissa asuu kaksi muutakin au pairia! Molemmat tytöt on muuttanut tänne reilu kuukausi sitten, joten ollaan kaikki aika uusia Ann Arborissa. Toinen on ranskasta ja toinen meksikosta. Hengailtiin illalla täällä Wisteria Lanella ranskalaisen tytön kotona ja harkittiin keskustaan lähtemistä. Olin kuitenkin seurueen ainut 21-vuotias, ja ainoossa alaikäsillekin tarkotetussa baarissa oli gay night joten se suunnitelma tyssäsi sit siihen. 

Lauantaiaamuna heräsin jo kaheksan jälkeen aamulla siihen, kun perheen vanhempi poika teki yllätyshyökkäyksen mun huoneeseen ja loikkas mun sänkyyn pomppimaan. Dayton saa kiittää onneaan et on niin pieni ja suloinen, ettei saanu täyslaidallista Veeran aamuvihaa niskaansa. Vahdin nuorempaa veljestä aamupäivän, ja iltapäivällä läksin kaupungille kahen saksalaisen au pairin kanssa. Käytiin Starbucksissa kahvilla ja keskustassa kävelemässä ottamassa turistikuvia. Lämpötila täällä saattaa vaihdella tosi paljon päivien - välillä jopa aamu- ja iltapäivän - välillä, joten teen jatkuvasti virhearvioita pukeutumisen suhteen. Lauantaina keli kylmeni traagisesti, joten sormet ja varpaat sinisenä päätin vielä kaupunkikierroksen jälkeen lähtä ostarille etsimään itelleni talvisempia kenkiä ja takkia. Muutaman tunnin vaeltelun jälkeen poistun ostarilta köyhempänä, mutta edelleen vailla niitä kenkiä ja takkia mitä läksin etsimään. Niin tyypillistä. Olin ihan univalmis jo, mutta naapurintytöt sai kuitenkin ylipuhuttua lähtemään tsekkaamaan se alaikäisten baari minne oltiin edellisiltana harkittu menevämme. Termi "teinihelvetti" sai sen paikan jälkeen ihan uuden määritelmän. Never again! 

Sunnuntaina koomailin suurimman osan päivästä kellarini rauhassa ja keräsin voimia lähteä yhden mulle tuntemattoman au pairin jäähyväisillalliselle. Nappasin Jessican kyytiin naapurustosta ja parin välipysäkin kautta jatkettiin matkaa Ann Arborin kaikkien au pairien kanssa kohti meksilaista ravintolaa Ypsilantissa. Mun odotukset meksikolaista ruokaa kohtaan oli aika korkeella, mitä ravintolan safka ei ikävä kyllä täyttänyt. Meksikosta kotosin oleva Jessica kyllä sanokin, ettei "amerikkalainen meksikolainen ruoka" ole mitään oikeeta meksikolaista ruokaa muistuttavaa. Kun tältä reissulta pääsin kotiin, en juuri muuta tehny kun kaaduin sänkyyn ja kävin untenmaille.

Nyt alkuviikosta voisin ottaa asiakseni hankkia ne kengät ja takin, et voin lakkaa palelemasta. Mun mieltä lämmittää kuitenki aina kun ajattelen, että suomessa on joka tapauksessa vielä kylmempää. :- ) 

Long time no see

Kuten otsikko vähän viittaa, viime postauksesta on vierähtänyt jo tovi. Oon panostanut mun uuteen kotiin, perheeseen ja maahan asettumiseen näiden parin viikon aikana, mitä oon täällä rapakon takana ehtinyt viettää. Plus lapset pitää mut päivisin aikalailla kiireisenä ja iltasin oon useimmiten vaan liian väsynyt kirjottelemaan (tai ajattelemaan yleensäkään) mitään sen kummempaa. Ajattelin et voisin tähän alkuun kertoa vähän yleistä tietoa mun nykyisestä olinpaikasta.

Michigan

Mun uusi kotikaupunki on siis Ann Arbor, joka sijaitsee Michiganin osavaltiossa. Detroit on lähin suurempi kaupunki, eikä Chicagoonkaan ole täältä kun muutaman tunnin matka. Asukkaita täällä on n. 113 000. University of Michigan vetää nuorta väkeä ympäri maata ja maailmaa tänne, minkä kyllä huomaa kun kävelee kaupungilla. Suurin osa vastaantulevista ihmisistä on opiskelijoita, eli suht omanikästä porukkaa riittää täällä. Kaikenkaikkiaan oon tähän mennessä saanu kaupungista semmosen "ison pikkukaupungin" fiiliksen. Väkeä ja tapahtumaa riittää, mutta tunnelma on silti tosi kotoisa. Ann Arborista löytyy myös USA:n suurin football stadium!

Talon etupiha Halloween-koristeineen

Mun hostfamily asuu n. 10 minuutin päässä keskustasta tosi upeella asuinalueella, johon kuuluu Country Club golfkenttineen. Talot naapurustossa on kaikki tosi isoja ja upeita. Jää Wisteria Lane kakkoseks! Nyt pihoille on alkanu ilmestyä Halloween-koristeita, mikä on vielä siistimpää. Ootan innolla miltä täällä näyttää sitten itse juhlapäivänä. Mulla on oma huone talon kellarikerroksessa omalla kylppärillä ja vaatehuoneella mikä on enemmän kun jees. Harvemmin täällä kyl tulee hengailtua, kun aina jään suustani kiinni yläkertaan.

Mun (likainen) auto

Näin. Nyt on siis toinen viikko täällä lopuillaan, ja alan kyllä tosissaan tykätä tästä paikasta. Ensimmäinen viikko oli ihanan pehmeä lasku uuteen työhön lasten kanssa, sillä mun host mom oli koko viikon vapaalla ja kotona auttamassa mua kaiken kanssa. Aamupäivät oltiin kotosalla lasten kanssa ja puolenpäivän aikaan lähdettiin joka päivä hoitamaan erinäisiä asioita kaupungille. Samalla syötiin tiemme kaupungin läpi, käytiin pyörähtämässä University of Michiganin kampuksella ja sain tukkani värjättyä! Sain olla koko viikon ajan hovikuljettaja, että ehtisin tottua mahollisimman paljon ajamaan (mun auto on muuten 3.0 litranen Honda Accord!). Ekan viikon aikana myös mun hostmomin äiti "Nauhgty Nana" oli täällä kylässä ja vanha nanny hoiti lapsia iltapäivisin (plus muut satunnaiset vierailijat), joten hulinaa talossa riitti. Perjantai-iltana lähdettiin koko perheen kanssa downtowniin käymään Oktoberfesteillä. Keskustaan oli pystytetty yhdelle kadulle pari kaljatelttaa, joissa soitettiin saksalaista musiikkia ja tarjoiltiin kaljaa ja saksalaista safkaa. Päädyttiin kuitenkin syömään kaljateltan viereisen ravintolan terassilla. Taisin nukkua loput viikonlopusta, sillä olin vähän kipeenä ja olo oli muutenkin aikalailla ryytynyt.

Mun huone!

Toinen viikko Ann Arborissa onkin sitte mennyt ihan tositoimissa, eli lasten kanssa keskenään. Mun päivittäiseen duuniin kuuluu aamupalan tekeminen lapsille, muut aamutoimet, kuskaaminen kouluun/päivähoitoon/terapiaan ja luppoaikoina sit tehdään jotain kivaa. Perjantaisin kumpikaan pojista ei mene mihinkään, joten silloin voidaan tehdä ihan mitä vaan. Nyt ollaan vaan käyty poikien kanssa puistoissa leikkimässä, koska en oikeen oo vielä kartalla tässä kaupungissa. Vaikka mulla on autossa GPS, olin aika hukassa kun tiistaina kuskailin vanhempaa poikaa keskustaan. GPS nimittäin yritti ohjata mua suljetulle tielle kun olin kiireessä viemässä poikaa kouluun, mut onneks neroilin itseni tilanteesta. Viikon varrella on ollut vaikeita hetkiä, mut kaiken kaikkiaan asiat on sujunut niin paljon paremmin kun oisin koskaan aatellutkaan!

En oo paljon muuta lastenhoidon lisäksi tehny tällä viikolla. Maanantaina kyllä käytiin yhen paikallisen kaverin kanssa muutamalla keskustassa ja vähän tsekkailemassa lisää University of Michiganin kampusta. Livahettiin sisään Law Schooliin ja kyl kalpenee kaikki suomalaiset oppilaitokset missä oon koskaan opiskellu siihen verrattuna. Mietin vaan miltä USA:n parhaimmat (Ivy League) yliopistot mahtaa näyttää. Keskiviikkona mun hostmom oli vapaalla, joten pääsin lähtemään kotosalta käymään asioimassa ajokortin tiimoilta. Sain viime viikolla mun Social Security Cardin postissa, joten nyt pääsin etenemään hakemaan Michiganin ajokorttia. Saan siis ajaa täällä kansainvälisellä ajokortilla, mut tarvitsen kuvallisen amerikkalaisen henkilöllisyystodistuksen että voin avata pankkitilin (plus mun ei tarvitse kantaa passia mukana ID:nä). Hurautin yksinäni Secretary of State Officeen, istuin n. tunnin odottamassa ja sit pääsinkin tekemään kirjallisen kokeen ajokorttia varten. Opiskeltiin (lue: naurettiin harjoituskysymyksille) joku 5 min edellisenä iltana hostmomin kanssa kokeeseen, mut läpi meni että heilahti! Suurin osa kysymyksistä oli oikeestaan aika huvittavia, naureskelin itekseni koko kokeen läpi. Paluumatkan piristys oli radiosta tullut Call Me Maybe, mikä toi heti mieleen separiystäväni suomesta.<3 (Lauloin mukana ihan TÄYSII)

Huomenna koittais sitten taas viikonloppu (työpäivän jälkeen ofc), ja tällä kertaa en ajatellut nukkua sen yli. Lupauduin vahtimaan perheen pienempää poikaa pari tuntia lauantaiaamusta, ja tapaan myös yhden toisen au pairin. Sunnuntaina on toisen au pairin jäähyväisillallinen Ypsilantissa, minne ajattelin myös mennä. Sinällään kyllä aika kuokkavierasfiilis mennä täysin tuntemattoman ihmisen jäähyväisjuhliin, mut nevermind. Nään sitten alueen muut au pairit samalla! Toivon myös kovasti saavani jonkun ylipuhutta lähtemään ulos kanssani viikonlopun aikana.

Charlie the Cat

Mun tervetuliaisiks saama Hello Kitty-aamutakki!

Koitan jatkossa päivitellä tätä vähän useammin. Nää ekat viikot on vaan ollu niin täynnä kaikkea uutta ja ihmeellistä, ettei aivokapasiteetti riitä kirjalliseen tuottamiseen enää. Jonkun kanssa puhuin Suomen ja USA:n eroista tässä viikolla, ja sanoin että ne ei oo mitään dramaattisen suuria, vaan koostuu monista pienistä asioista. Alan kuitenkin olla kärryillä jo aika monista pikkujutuista, ja joka päivä vaan paremmin!