First day of school & the new au pair

Welcome weekin jälkeen todellisuus iski: mun au pair-vuosi alkoi vääjäämättä olla lopussa. Vaikka olin koko kesän odottanut päivää, jolloin Daytonin kesäloma loppuu, sen tullessa tunnelmat oli vähän ristiriitaiset. Toisaalta olin helpottunut, että kesän älytön työrumba oli ohi, mut samalla se oli pelottavan konkreettinen todiste siitä, että mun jenkkielämä oli loppusuoralla.

vikoja päivä au pairina

 Daytonin ensimmäinen koulupäivä oli tiistai, 3.9. Aamu oli aikamoista hässäkkää, kun talon kaikki aikuiset hääräili paikalla koittamassa saada poikia ajoissa valmiiksi koulubussille lähtöön. Jennifer oli järjestänyt päivän itselleen vapaaksi ja Patkin lähti töihin vasta myöhemmin. Kun Dayton oli saanut aamupalan syötyä, puettua ja tukan kammattua (ja Lachlan puettu yhteensopivaan asuun), lähdettiin kaikki porukalla saattamaan Daytonia bussipysäkille. Pre-school ajoista poiketen bussipysäkki siirtyi seuraavan kadun kulmalle, ja siellä olikin aika paljon naapuruston muita lapsia ja vanhempia odottelemassa samaa bussia. Kun keltainen koulubussi kurvasi paikalle, oli hetki aika tunteellinen. Dayton näytti niin reippaalta pikku koululaiselta ison reppunsa kanssa että itekkin ihan herkistyin. Vilkuteltiin pojalle heipat, bussi kurvasi matkaan ja mä palasin Lachlanin kanssa kotiin. Jen lähti vielä Daytonin koululle käymään. Tunnustan, että tuuletin vähän kun päästiin kodin rauhaan ihan kahestaan pikkumiehen kanssa - vaan yhen lapsen vahtiminen kesän jälkeen tuntui ihan lomalta.

tää kaveri osaa poseerata

sinne se lähti.
(ajotus kuvanotossa vähän pielessä)

 Viikon myötä yritettiin parhaan mukaan totutella uuteen rytmiin. Kesälomalla oltiin otettu aamut aika rauhallisesti, joten alkuun Daytonille oli aika vaikea totutella ajatukseen, että nyt pitäisi herätä, valmistautua ja lähteä matkaan. Onneksi Pat oli apuna tässä ekan viikon ajan. Kun Dayton oli poissa, huomasin Lachlanissa heti valtavan muutoksen. Ilman isoveljeä paikalla tää muuttui maailman suloisimmaksi ja herttasimmaksi pojaksi. Ei siitä nyt ihan enkeliä tullut, mutta suurin osa ongelmakäytöksestä katosi isoveljen vaikutuksen puuttuessa.

viikon seikkailuilta Lachlanin kanssa

Lachlanin vedellessä päikkäreitä ja töitten jälkeen jouduin myös muuttopuuhiin. Lara, meidän uusi au pair saapui viikonloppuna, joten mun oli muutettava mun makkarista yläkerran vierasmakkariin. En oikein halunnut tarttua tähän hommaan, koska  siinä vaiheessa jouduin viimeistään myöntämään itelleni että lähtö on lähellä. Kyllä siinä kyynel jos toinenkin tuli tirautettua kun kävin läpi vuoden verran amerikkalaista elämääni ja lajittelin sitä erilaisiin laatikoihin, varastoon ja roskiin. Siivosin myös mun auton ja ajoin poikien kanssa vihdoin autopesuun, mitä ne oli kinunnut multa koko kesän. Jouduin myös totuttelemaan elämään ilman älypuhelinta, sillä mun piti luopua toisestakin au pair-edusta, mun iPhonesta. Onneksi Pat löysi jostain vanhemman puhelimen, minkä sain loppuajaksi lainaan. Lauantaiaamuun mennessä mun kellarilukaali oli tyhjä ja puunattu puhtaaksi, auto kiilteli puhtauttaan ulko-ja sisäpuolelta ja puhelin oli palautettu tehdasasetuksiin.

Bob ja kumppanit joutu muuttamaan =(

pojat: "RAINBOW SOAAAP!"

 Lauantai-iltapäivänä Lara sitten viimein saapui. Perhe lähti hakemaan hänet lentokentältä, ja mä jäin kotiin kun ei oltais kaikki autoon sovittukaan. Perhe palasi Laran kanssa kotiin sen verran, että kannettiin Laran matkatavarat sisään ja mä lastauduin niiden tilalle Jenin takapaksiin. Perhe oli päättänyt tutustuttaa Laran kertarysäyksellä amerikkalaiseen elämään, joten lähdettiin tailgating-kemuihin Michigan Stadiumin kyljessä sijaitsevalle golfkentälle. Päivän peli oli U of M vastaan Notre Dame, joka on yksi meidän arkkivihollisista. Päivän showhun oli panostettu  älyttömästi: stadionin yllä leijaili ilmalaiva koko päivän ajan ja myös hornetit teki pari yilentoa pelin alkaessa. Golfkentällä riitti menoa ja väenpaljoutta: ihmiset oli pystyttänyt telttoja koko alueen täydeltä, missä sitten grillailtiin, juotiin, pelailtiin ja nostatettiin tunnelmaa pelin alkua odotellessa. Me hengailtiin Jenin ja Patin kavereiden grillikatoksella, juotiin ja syötiin ja vahdittiin poikia. Lara oli kaikesta tästä aivan pyörällä päästään ja toisteli vaan olevansa ”overwhelmed”. Illan pimetessä palattiin kotiin ja mentiin kaikesta hässäkästä väsyneinä nukkumaan. Sain Larasta heti tosi hyvän ja mukavan vaikutelman, mutta todelliseen testiin hän pääsisi, kun aloitettaisiin työt yhdessä seuraavana maanantaina.

Lara ja Jen