Denver

Mun travel monthin ensimmäinen reissu starttasi unettoman yön jälkeen, kun Ellen tuli hakemaan mut aamuviideltä.  Lentokentälle lähtiessä oli vielä ihan säkkipimeää, mutta lentokoneen rullatessa kiitoradalle päivä alkoi valjeta. Olin nukahtanut heti paikalleni istuessa, mutta onneksi satuin avaamaan silmät tässä vaiheessa, sillä aurinko alkoi just nousta taivaanrajasta. Lentokone nousi ilmaan sen mukana, enkä voinu muuta kun tuijottaa ulos otsa kiinni ikkunassa ja leuka jossain polvissa. Vaalenpunasten pilvenhattaroiden sekaan lentäminen oli varmaan kaunein näky mitä oon koskaan nähny. Kaiken kruunuksi reitti kulki vielä Ann Arborin yli, joten pääsin näkemään rakkaan kotikaupunkini ilmasta käsin.

Vaikka nukuin alkua lukuun ottamatta koko lennon, olin niin väsynyt Denveriin päästessä, että parkkeerasin lentokentän penkeille vielä nukkumaan. Kun siitä tokenin, hyppäsin bussiin kohti Denverin keskustaa. Maisemat Coloradossa oli hyvin erilaiset kun mitkään mun aiemmin näkemät: tasasta, tasasta, tasasta ja yhtäkkiä vuoret. Olin Denverissä couchsurfing-majoituksella,  ja mun ystävällinen isäntä tuli hakemaan mut bussiasemalta. Eka päivä Denverissä menikin mun couchsurfing-isäntien kanssa hengaillessa: käytiin pienessä naapurikaupungissa Goldenissa, juotiin kaljaa toisen cs-hostin työpaikalla saksalaistyylisessä panimossa ja käytiin tän kämppiksen kanssa vielä illallisella. Mulle on aina sattunut jotenkin hyvä tuuri mun couchsurfing-ihmisten kanssa, eikä Denver ollu poikkeus. Ihan mahtavaa porukkaa.

Golden

Prost !

matkalla illalliselle mun cs-host nosti mut tonne ylös turistikuvaa varten. autot vaan tööttäili ohi ajaessa :D

Seuraavana päivä lähdin itsenäiselle turistikierrokselle kaupunkiin. Otin menopeliksi city-pyörän, joita pystyi vuokraamaan pikkurahalla ympäri kaupunkia olevista pyöräparkeista ja palauttamaan mihin tahansa vastaavaan parkkiin. Pojat asui vaan 15 minuutin päässä keskustasta, joten pääsin sulavasti matkaan. Kiertelin keskustan pääkadulla, 16th Street Mallilla, poljin sieltä Denver Botanic Gardensiin katselemaan kaiken maailman kasveja ja kukkasia ja sieltä pyöräilin edelleen kaupungin toiselle puolelle kaupungin isoon puistoon. Mietin etukäteen, mitenhän yksin matkaaminen ja turisteilu sujuisi, mut se olikin mulle oikein sopivaa: sain seikkailla missä ja mihin tahtiin halusin, pysähtyä ottamaan kuvia niin paljon ja usein kun sielu sieti ja lepäillä silloin kun huvittaa. Päivä oli vielä säänkin puolesta täydellinen: aurinko paistoi ja lämpöä oli lähemmäs 30 astetta.

16th Street Mall

Botanic Gardens

Botanic Gardens

Mun menopeli

City Park

Päivän päätteeksi käytiin mun cs-hostin kanssa vielä yksillä. Se oli valinnut kohteeksi tosi siistin baarin, joka näytti ulkopuolelta kirjakaupalta. Aulassakaan ei ollut muuta kuin kirjahyllyjä, mut yks niistä olikin salaovi mikä aukes vanhanaikasen näköseen ja hämärään, snobiin salabaariin. Istuttiin tiskille ja katottiin kun baarimikko sekotti meille drinkit. Aika taidetta sekin laji. En yleensä perusta sen kummemmin mistään hienoista drinkeistä, mut noi juomat oli kyl ihan älyttömän hyviä.

iltanäkymii

Mun viimenen kokonainen päivä Denverissä alkoi aikasin aamulla: lähettiin mun cs-hostin ja sen kaverin kanssa vuorille kiipeilemään! Mun couchsurfing-isäntä oli profiilissaan kertonut olevansa kiipeilyohjaaja, niin olin jo majoituksesta kysellessä ilmoittanut toiveeni päästä kiipeilemään – minkä tää kaveri superystävällisenä toteutti. Ajettiin Denveristä ehkä puolen tunnin päähän, parkkeerattiin auto tien laitaan ja kavuttiin jalkasin kiipeilyreittien äärelle. Maisemat oli huikeat: meidän spotti oli kahden vuorenrinteen välissä virtaavan pienen joen äärellä ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Coloradosta sanotaankin, että siellä on 300 aurinkoista päivää vuodessa. Kiipeiltiin kaksi eri reittiä. Kumpaakaan en päässyt ihan puhtaasti ylös, mutta kokeilemaan pääsy oli itsessään jo tosi mahtavaa.

matkalla kohteeseen

nää maisemat !

siel mennää. Jihuu !

Denveriin palattuamme mä suuntasin taas keskustaan: tällä kertaa tapaamaan suomalaista au pairia, jonka kanssa aikanaan lennettiin samaan aikaan training schooliin vuoden alussa. Ei ehditty kovin kauaa viettää aikaa kaupungilla, mut oli jännää päästä vaihtamaan kuulumisia kun molemmilla oli vuosi jenkkielämää takana. Mun viimeisen illan kunniaksi mentiin mun molempien couchsurfing-kämppisten ja heidän kiipeiljäkaverin kanssa syömään. Valittiin ravintola, jonka kattoterassilta oli uskomaton näkymä Platte-joen yli Denverin keskustaan. Mulle iski älytön tosiamerikkalaisen burgerin himo, joten tilasin hampparin ankkapekonilla ja biisonipihvillä. Nomnom. Tää oli ihana viimenen ilta: upee maisema kaupungin valoista, hyvää ruokaa, hyvää olutta ja hyvää seuraa. En ois oikeestaan malttanu lähtä pois seuraavana aamuna!

kämäpokkarin kämäkuva

jätin itestäni muiston :)

Travel month kick-off

Vaikka mun vapaa kuukausi alkoi jo paria päivää aikaisemmin, mun lomailu todella alkoi kun isäntäperhe ja Lara lähtivät Kansasiin lomalle ja mä jäin taloon kissavahdiksi. Mun oli alun perin tarkotus päästä tälle reissulle mukaan, ja mua vähän harmittikin etten päässyt näkemään Patin vanhempien farmia. Mut kyl vaan tuntu luksukselta kaiken kesän hässäkän jälkeen ottaa vaan rennosti yksin kotona viikon verran!

viikon asukokonaisuus

Viikon aikana en tosiaan tehnyt mitään sen kummempaa. Otin erittäin rennosti (suurin osa viikosta tais mennä yökkäreissä), kirjottelin blogia ja tein taustatutkimusta mun tulevista matkakohteista. Tänä aikana pääsin myös viettämään viimesiä kertoja aikaa mun tärkeiden amerikanihmisten kanssa. Yhtenä iltana ajettiin Jessican ja Ellenin kanssa viimeistä kertaa yhdessä Detroitiin Belle Islelle jättämään hyvästejä. Meillä oli täydellinen ajoitus: ehdittiin paikalle just ennen auringonlaskua. Laitettiin auto parkkiin ja käveltiin saaren rantaan, josta oli mahtava näkymä Detroitin kaupunkiin. Auringon laskiessa kaupungin taakse Jessica otti viimeisiä valokuvia ja sitten vaan istuttiin puistonpenkillä tippa linssissä tuijottamassa maisemaa. Lähdettiin matkaan ennen kuin tuli täysin pimeää, sillä oltiin kuitenkin Detroitissa… Keskiviikkona me ajettiin Ellenin kanssa Jessi Toledon lentokentälle ja jouduttiin taas sanomaan hyvästit yhdelle läheisimmistä ystävistämme.

Kyl se Jessi vaan osaa!

Hektisen kesän jälkeen viikon tyhjäntoimittaminen tuntui suorastaan kummalliselta. Viikon loppuun mennessä olin jo ihan kyllästynyt touhuun. Viikonloppuna juhlin viimeistä kertaa Ann Arborissa, ensin saksalaisen invaasion kanssa (eli saksalaisten insinöörikavereiden kanssa) ja lauantaina olikin mun egyptiläisen kaverin synttärit. Olin lähdössä sunnuntaiaamuna viiden aikaan matkaan, joten ajattelin että meen vaan etkoille sanomaan onnentoivotukset ja hipsin sit vähin äänin kotiin pakkaamaan. Saavuin paikalle kahvimukin kanssa, mikä kummastutti kovasti kaikkia. Yritin päästä lähtemään hyvissä ajoin, mut kaverit ei ottanu tätä kuuleviin korviinsa eikä päästäny mua lähtemään ennen kun suostuin lähtemään ees käymään baarissa niiden kanssa. Loppujen lopuksi pääsin kotiin kolmen jälkeen alottamaan pakkaamisen. Vaikka yöunet menikin, oli se todella sen arvosta. Gotta love Ann Arbor.

näis kemuissa vietiin crazy dancing ihan uusille leveleille :D

Miscellanious

Mun viimeisinä au pair-päivinä ei tapahtunut mitään kovin suurta ja ihmeellistä, vaan enemmän sitä sun tätä pientä. Oltiin Laran kanssa reilu viikko samaan aikaan töissä, minkä aikana yritin parhaani mukaan perehtyttää tätä au pair-elämään. Poikien aikataulut oli muuttunut täysin vaan viikkoa aikaisemmin, joten en itekkään ollut juuri häntä paremmin rutiinissa. Ajeltiin ympäriinsä kaupunkia Daytonin ollessa koulussa, käytiin Lachlanin kanssa puistoissa ja koitin parhaani mukaan näyttää Laralle tärkeitä paikkoja. Olin suorastaan yllättynyt, miten hyvin Lara tuli heti juttuun poikien kanssa. Teki mun lähdöstä paljon helpompaa tietää että ”mun muksut” jäis hyviin käsiin.

luovuttuani puhelimesta mulla ei oo kovin paljoa kuvia viimesistä au pair-päivistä...

Työviikon jälkeen pyysin Laran mukaan myös tutustumaan mun kansainvälisiin kavereihin. Lauantaina oli taas futispeli, mihin onnistuin hankkimaan halvalla opiskelijaliput. Mentiin peliin vähän isommalla tyttöporukalla ja sääkin suosi meitä ennakkoluuloista poiketen. Aurinko paistoi suoraan kohti meidän paikkoja stadionilla, peli oli super jännittävä ja yks meidän amerikkalaisista kavereistakin sattui paikalle selittämään pelin kulkua (en koko vuoden aikana oppinut kunnolla jenkkifutiksen sääntöjä hehe). Vaikka aamu oli ollut kylmä, onnistuttiin kaikki polttamaan itsemme auringossa. Lara oli kuin keitetty rapu kun päästiin kotiin. Illalla lähdettiin Laran kanssa vielä mun kaverin kotibileisiin, missä hän pääsi tapaamaan lisää meidän kansainvälistä porukkaa.

Michigan vs. Akron

istuttiin odottelemassa että saadaan auto parkista

Seuraavalla viikolla mulla oli enää pari työpäivää, ja sit olinkin vapaalla. En ollut lähdössä reissuun kuin vasta puolentoista viikon päästä mun travel monthin alusta, joten alussa vaan nautin laiskoista päivistä kotosalla. Tosin elämä oli vähän hankalaa, kun en saanut enää käyttää autoa samalla tavalla. Käppäilin parina päivänä lähikahvilaan istumaan ja kirjottelemaan tätä blogia ja matkalla oli koko ajan pieni kuolemanpelko perseessä. Jenkkiteitä EI oo tehty jalankulkijoita ajatellen.

Funky llama ja lomafiilikset

Viikko huipentui Jessican läksiäisbileisiin. Jessi lähtisi seuraavana keskiviikkona Madridiin, missä aloittaisi filmialan opinnot. Tän kunniaksi kokoonnuttiin internationalzien kanssa juhlistamaan hänen viimeistä perjantai-iltaansa Ann Arborissa. Illan mittaan juhlistettiin myös onnistunutta kosintaa, kun meidän meksikolainen ystävä kihlasi tyttöystävänsä. Kaikkiin taisi tarttua tästä superhyvä fiilis mikä säilyi koko illan. Nää läksiäiset oli yksi parhaista illoista Ann Arborissa koko vuoden aikana.

internationalz <3

First day of school & the new au pair

Welcome weekin jälkeen todellisuus iski: mun au pair-vuosi alkoi vääjäämättä olla lopussa. Vaikka olin koko kesän odottanut päivää, jolloin Daytonin kesäloma loppuu, sen tullessa tunnelmat oli vähän ristiriitaiset. Toisaalta olin helpottunut, että kesän älytön työrumba oli ohi, mut samalla se oli pelottavan konkreettinen todiste siitä, että mun jenkkielämä oli loppusuoralla.

vikoja päivä au pairina

 Daytonin ensimmäinen koulupäivä oli tiistai, 3.9. Aamu oli aikamoista hässäkkää, kun talon kaikki aikuiset hääräili paikalla koittamassa saada poikia ajoissa valmiiksi koulubussille lähtöön. Jennifer oli järjestänyt päivän itselleen vapaaksi ja Patkin lähti töihin vasta myöhemmin. Kun Dayton oli saanut aamupalan syötyä, puettua ja tukan kammattua (ja Lachlan puettu yhteensopivaan asuun), lähdettiin kaikki porukalla saattamaan Daytonia bussipysäkille. Pre-school ajoista poiketen bussipysäkki siirtyi seuraavan kadun kulmalle, ja siellä olikin aika paljon naapuruston muita lapsia ja vanhempia odottelemassa samaa bussia. Kun keltainen koulubussi kurvasi paikalle, oli hetki aika tunteellinen. Dayton näytti niin reippaalta pikku koululaiselta ison reppunsa kanssa että itekkin ihan herkistyin. Vilkuteltiin pojalle heipat, bussi kurvasi matkaan ja mä palasin Lachlanin kanssa kotiin. Jen lähti vielä Daytonin koululle käymään. Tunnustan, että tuuletin vähän kun päästiin kodin rauhaan ihan kahestaan pikkumiehen kanssa - vaan yhen lapsen vahtiminen kesän jälkeen tuntui ihan lomalta.

tää kaveri osaa poseerata

sinne se lähti.
(ajotus kuvanotossa vähän pielessä)

 Viikon myötä yritettiin parhaan mukaan totutella uuteen rytmiin. Kesälomalla oltiin otettu aamut aika rauhallisesti, joten alkuun Daytonille oli aika vaikea totutella ajatukseen, että nyt pitäisi herätä, valmistautua ja lähteä matkaan. Onneksi Pat oli apuna tässä ekan viikon ajan. Kun Dayton oli poissa, huomasin Lachlanissa heti valtavan muutoksen. Ilman isoveljeä paikalla tää muuttui maailman suloisimmaksi ja herttasimmaksi pojaksi. Ei siitä nyt ihan enkeliä tullut, mutta suurin osa ongelmakäytöksestä katosi isoveljen vaikutuksen puuttuessa.

viikon seikkailuilta Lachlanin kanssa

Lachlanin vedellessä päikkäreitä ja töitten jälkeen jouduin myös muuttopuuhiin. Lara, meidän uusi au pair saapui viikonloppuna, joten mun oli muutettava mun makkarista yläkerran vierasmakkariin. En oikein halunnut tarttua tähän hommaan, koska  siinä vaiheessa jouduin viimeistään myöntämään itelleni että lähtö on lähellä. Kyllä siinä kyynel jos toinenkin tuli tirautettua kun kävin läpi vuoden verran amerikkalaista elämääni ja lajittelin sitä erilaisiin laatikoihin, varastoon ja roskiin. Siivosin myös mun auton ja ajoin poikien kanssa vihdoin autopesuun, mitä ne oli kinunnut multa koko kesän. Jouduin myös totuttelemaan elämään ilman älypuhelinta, sillä mun piti luopua toisestakin au pair-edusta, mun iPhonesta. Onneksi Pat löysi jostain vanhemman puhelimen, minkä sain loppuajaksi lainaan. Lauantaiaamuun mennessä mun kellarilukaali oli tyhjä ja puunattu puhtaaksi, auto kiilteli puhtauttaan ulko-ja sisäpuolelta ja puhelin oli palautettu tehdasasetuksiin.

Bob ja kumppanit joutu muuttamaan =(

pojat: "RAINBOW SOAAAP!"

 Lauantai-iltapäivänä Lara sitten viimein saapui. Perhe lähti hakemaan hänet lentokentältä, ja mä jäin kotiin kun ei oltais kaikki autoon sovittukaan. Perhe palasi Laran kanssa kotiin sen verran, että kannettiin Laran matkatavarat sisään ja mä lastauduin niiden tilalle Jenin takapaksiin. Perhe oli päättänyt tutustuttaa Laran kertarysäyksellä amerikkalaiseen elämään, joten lähdettiin tailgating-kemuihin Michigan Stadiumin kyljessä sijaitsevalle golfkentälle. Päivän peli oli U of M vastaan Notre Dame, joka on yksi meidän arkkivihollisista. Päivän showhun oli panostettu  älyttömästi: stadionin yllä leijaili ilmalaiva koko päivän ajan ja myös hornetit teki pari yilentoa pelin alkaessa. Golfkentällä riitti menoa ja väenpaljoutta: ihmiset oli pystyttänyt telttoja koko alueen täydeltä, missä sitten grillailtiin, juotiin, pelailtiin ja nostatettiin tunnelmaa pelin alkua odotellessa. Me hengailtiin Jenin ja Patin kavereiden grillikatoksella, juotiin ja syötiin ja vahdittiin poikia. Lara oli kaikesta tästä aivan pyörällä päästään ja toisteli vaan olevansa ”overwhelmed”. Illan pimetessä palattiin kotiin ja mentiin kaikesta hässäkästä väsyneinä nukkumaan. Sain Larasta heti tosi hyvän ja mukavan vaikutelman, mutta todelliseen testiin hän pääsisi, kun aloitettaisiin työt yhdessä seuraavana maanantaina.

Lara ja Jen

Welcome Week Craziness

Welcome week, eli viikko jolloin opiskelijat palasivat kesälomilta takaisin kaupunkiin syyskuun alussa oli kesäloman viimenen viikko ja kaikessa hulluudessaan mahtava huipennus kesälle. Tää oli myös meidän JEVA-tiimin viimeinen viikko, sillä Anais lähti tämän jälkeen takaisin Ranskaan. Näillä fiiliksillä juhlittiin sitten opiskelijoiden paluuta, kauden ekaa futismatsia ja hyvän ystävän läksiäisiä. Welcome weekin aikana järjestetään tunnetusti vuoden isoimmat opiskelijabileet, eikä tääkään vuosi ollut poikkeus. Tässä tarkemmin viikon tunnelmista.

yhet viikon monista juhlista

Viikon eka iso häppeninki oli Greenwood block party. Greenwood on katu kaupungin opiskelija-alueella, ja näitä block partyja varten koko katu suljettiin liikenteeltä ja jokaisessa kadun varrella olevassa talossa järjestettiin kotibileet. Poliisit kuulemma hajoittavat kemut joka vuosi, joten saatiin vinkkiä että paikalla kannattaa olla ajoissa. Jessica asui naapurikadulla, joten siitä oli lyhyt matka siirtyä toisen kaverin kämpille Greenwood Avenuen puolelle. Iltayheksän aikaan porukkaa alkoi olla taloilla ja kaduilla jo aika paljon ja musiikki pauhasi kaikkialla. Jalkauduttiin itsekkin kadulle ja käytiin tsekkaamassa tuttujen bileet. Kymmenen aikaan koko katu oli täynnä ihmisiä kun festareilla ja jollain talolla oli DJ soittamassa ja ihmiset kadulla tanssimassa. Käytiin randomisti pistäytymässä bileistä bileisiin, kunnes poliisit tosiaan tulivat hiljentämään meiningin. Palattiin kotipesään eli Jessican terassille istumaan iltaa ja siinähän aika sit vierähtikin. Seuraavana päivänä vähän väsytti töissä.

kerranki mulla kävi tuuri:
pojat halus leikkii koko aamupäivän mun nukkumaanlaittamista :'D

Perjantai-iltana meillä oli ohjelmassa yllätysläksiäiset Anaisille. Oltiin laitettu facebookissa viestiä kansainvälisille kavereille, että tulisivat Jessican kämpille illalla. Anais ei tästä tiennyt mitään, vaan hermoili ettei ehi nähdä kaikkia kavereitaan ennen kotiin lähtöä. Ellenin kanssa noudettiin meidän ranskis ja ajettiin keskustaan Jessican luokse. Siellä Jessican kämppikset oli innolla vastaanottamassa Anaisia ja johdatti sen drinkeille pimeeseen olkkariin. Kun Anais pääsi ovelle asti, joku käänsi valot päälle ja koko internationals-porukka hyppäs esiin ja huusi SURPRISE kun leffassa konsanaan. Tästä alkoi supermukava ilta. Kun muut alkoi lähtä kävelemään baariin, me etsittiin muutaman kaverin kanssa kotibileideet. Welcome weekin aikana tää ei ollu kovin vaikeeta - poikettiin matkalta korttelin verran ja löydettiin yhen fraternity housen takapihalta kemut. Sinne oli pystytetty iso teltta mikä oli tupaten täynnä opiskelijoita tanssimassa talon kuistilla soittavan DJ:n tahtiin. Hyökättiin pokerina sinne sekaan ja tanssittiin siihen asti kun muut palasi baarista pilkun jälkeen ja mentiin takasin Jessican talolle missä jatkoiltiin melkein aamuun asti.

juhlakalu (koska mulla ei oo illasta juuri kuvia)

telttabileet

Tänä viikonloppuna ei paljon levätty. Lauantaiaamuna Greenwood Avenuella alkoi taas musiikki pauhata, kun ihmiset alkoivat valmistautua kauden ensimmäiseen futispeliin (tällä meinaan amerikkalaista jalkapalloa). Amerikkalaisilla on tapana järkätä ennen pelejä tailgating-kemut, mitkä opiskelijoiden keskuudessa meinaa lähinnä juomista ja bilettämistä aamusta asti. Mekin lähdettiin yliopistolla opiskelevan kaverin kanssa kiertämään eri fraternityjen (opiskelijoiden "veljeskuntien") taloillaan järjestämiä kemuja. Vaikka kaupunki ei kesän aikana ollut missään vaiheessa tuntunut tyhjältä, tajusi pelin mukanaan tuoman väenpaljouden myötä kuinka paljon kaupungissa oikeesti on opiskelijoita ja kuinka valtava juttu jalkapallo tämmösessä college-townissa on. Kadut oli aivan täynnä sinikeltasiin sonnustautunutta porukkaa ja liikenne ihan tukossa. Me kierrettiin frat houselta toiselle, ja kyllä oli taas kemuihin panostettu. Ilmasia juomia, DJ:tä soittamassa, kaikennäköstä Michigan-teemasta rekvisiittaa ja erilaista tunnelman nostatusta. 

Tian hätävara-asuste

frat hoouse

porukkaa kadulla. oon ollu huono kuvaamaan.

Pelin alettua meno hiljeni, kun suurin osa opiskelijoista oli lähtenyt Michigan Stadiumille peliin. Me palattiin taas kotipesään Jessican kuistille ja siinä istuttiinkin iltaan asti. Viihdytettiin itseämme huutelemalla kaikille ohikulkijoille "are you lost?" Saatiin aika kummastuneita katseita takasin, mut muutama saatiin täysin hämmentymään omasta sijainnista kartallaan. Illalla mentiin sitten afrikkalaisen kaverin synttäreille ja sieltä vielä viimeisen kerran Anaisin kanssa Ann Arborin parhaaseen college-baariin Ricksiin. Ilta päättyi sopivasti siihen, että ahtauduttiin koko JEVA-tiimin kanssa Jessin sänkyyn yöunille. 

Jessin terdellä

synttäreilt

Seuraavana päivänä Anais sitten lähti. Me käytiin heittämässä se kotiin isäntäperheen luokse, mistä se jatkoi myöhemmin matkaa lentokentälle. Ei siinä hyvästejä sanoessa oikein tajunnu että se on ihan oikeasti lähössä, mut kun ite palasin kotiin niin tuli vähän tippa linssiin. Ihan niinkun tässä kaikessa ei ois ollu tarpeeks äksöniä yhelle viikonlopulle, oli meillä sunnuntaina kotona vielä Jenniferin järjestämä clam bake-juhla. Lähin verrattava olis varmaan rapujuhlat, sillä tarjolla kemuissa oli kaikenmaailman mereneläviä. Jennifer laitto nää kaikki grilliin merilevän kanssa, ja oli kyllä ihan älyttömän hyvää. Mä olin kuitenkin niin väsynyt ja liikuttuneessa mielentilassa, etten oikein osannu olla seurallinen ja juhlat vaan jatku ja jatku. Joskus illansuussa hipsin sitten vähin äänin naapuriin Eugenian luokse, missä kateltiin Jessin, Ellenin ja Eugenian kanssa leffoja. 

the making of

takapiha juhlienaikana

tarjoilupöytä

Olin aivan järkyttävän kiitollinen, että viikon maanantai oli Labor Day eli yleinen vapaapäivä, jotta sain vähän toipua ennen töiden alkua. Toinen asia, mitä kiitin oli se että VIHDOINKIN kesäloma loppui, ja Dayton aloitti koulun! Selvisin kuin selvisinkin kesän hurjasta työrupeamasta. Jatkossa mun tarvitsisi vaan saattaa Dayton bussille ja sen jälkeen päivät menisi lähinnä Lachlanin kanssa. Semmonen oli sitten kesän viimeinen viikko - yhtään vähempää en ois voinu odottaa Ann Arborilta, welcome weekiltä ja JEVA-tiimiltä.

yökkärikoomailua