New Years Eve & NYC

Pahoittelen hidasta päivitystahtia, mut parempi myöhään kun ei milloinkaan? Tässä tiivistelmä uudenvuoden reissusta Nykiin. Jokainen kävelty kilometri, kulutettu penni ja valvottu yö oli ehdottomasti sen arvonen! Lähdin matkaan siis sunnuntaina 30.12. Mun lento lähti Detroitista Nykiin 9.50, ja Patin kanssa oltiin sovittu et lähetään ajamaan lentokentälle kasilta, ettei tarvii kiirehtiä. Viime tipan ihmisenä pakkasin kamojani vielä puolenyön aikaan ja jätin aamuksi vielä jotain viimesiä juttuja ja samoin suihkussa käymisen. Laitoin herätyskellon hyvissä ajoin soimaan kuudelta aamulla, mut huomaamattani kello lipsahti aikaan 6 PM eli iltakuuteen. Aamulla tiesin heti että joku on menny pahasti pieleen kun heräsin siihen että Pat tuli koputtamaan mun ovelle. "Veera, are you awake? It's almost 8 o'clock! We still got time to get to the airport but still... You better hustle!" Lipsahti jokunen suomenkielinen kirosana kun tarkastin luurista, että kello tosiaan oli jo 7.52 eikä herätyskello ollu tosiaan soinu kertaakaan. Ei auttanu ku heittää viimeset kamat matkalaukkuun, pestä hampaat ja vetää pipo päähän ja lähtä hehkeenä ja raikkaana matkaan (Tää ei ilmeisesti vaikuttanu mun charmiin mitenkään, sillä lentokentällä jo tultiin kyselemään puhelinnumeroa xD). Tosiaan ehittiin ihan mukavasti kentälle, ja ehin käydä ostamassa itelleni jotain aamupalaksi ennen koneeseen lastautumista. 

The NY-crew

Mun kone laskeutu Newarkin lentokentälle (ens kerralla lennän kyl LaGuardiaan for sure...) puol 12 aikaan, ja siitä suuntasin sit edellisiltana tekemäni tutkimuksen mukaan AirTranilla juna-asemalle ja sieltä junalla New Yorkin Penn Stationille. Tähän matkaan meni kaikenkaikkiaan about tunti, ja Penn Stationilta mulla oli vielä 9 korttelin verran käveltävää. New York on loppujen lopuks aika helppo kaupunki suunnistaa, ja puhelimen GPS:n avulla pystyy vielä tarkistamaan oman sijaintinsa tarpeen mukaan. Ois toisaalta vaatinu aika suurta lahjakkuutta eksyä suoralta tieltä, mut kuitenkin olin suht ylpeä itestäni kun löysin sen kummemmitta ongelmitta meidän hotellille, joka sijaitsi ihan Times Squaren kupeessa. Muu matkaseurue - Renee, Jessica ja Anais - oli tullut jo aiemmilla lennoilla, joten tavattiin sit hotellihuoneessa ja tuuletettiin vähän mun onnistuneelle suunnistukselle Newarkista Manhattanille. Ja sit painuin suihkuun pesemään mun liimaletin.

Times Square

Kun näytin taas ihmiseltä, alettiin suunnistaa kohti Museum of Modern Artia eli MoMaa. Se ei ollut kuin muutaman korttelin päässä hotellilta, joten päätettiin kävellä. Meidän eteneminen oli todella hidasta, sillä joku porukasta pysähty koko ajan ottamaan turistikuvia, ja ketjureaktiona koko porukka pysähty räpsimään kuvia ja poseeraamaan. Lopulta kuitenkin päästiin perille sormet kohmeessa ja muutenkin kylmissään, ja iloksemme saatiin jonottaa jokusen aikaa ulkona ennen kun päästiin sisälle lipunostoon. Kun vihdoin päästiin lipputiskille, otettiin liput jotka sisälsi sekä MoMan sisäänpääsyn että Top of the Rock-lipun. Sitten lähettiin rundille. Museossa oli kaikennäköistä nykytaidetta: maalauksia, valokuvia, videoteoksia, pienoismalleja jne. Mun suosikki oli ehdottomasti valokuvat, wou. Museon ylimmässä kerroksessa oli näyttely, missä oli Pablo Picassoa ja Edward Munchia ja muiden superkuuluisien taiteilijoiden teoksia. Tunsin itseni hyvin sivistyneeksi tän kierrokseen jälkeen. Museosta talsittiin takasin Times Squarelle ja pysähyttiin T.G.I Fridaysiin syömään ja lämmittelemään. Nykissä oli koko reissun ajan about nollakeli, mut tuuli aivan pirusti mikä jäädytti aika äkkiä ulkoilevan turistin. Loppuilta vietettiin Times Squarella ottamassa valokuvia ja kävästiin muutamassa kaupassa (M&M Store, Hershey's, Forever21). Löysin itelleni kymmenellä dollarilla superasiallisen villakangastakin! Illan koomisin tapaus oli aasialaismies, jota pyydettiin ottamaan meistä ryhmäkuva. Tää oli joku harrastelijakuvaaja videokameran kanssa ja innostu sit ihan tosissaan räpsimään meistä kuvia ja antamaan poseerausohjeita. Lopuks se otti meistä vielä pienen videopätkän, mikä pääty sen youtube-kanavalle (ken haluaa näkee videonTÄSTÄ). Kaikkee sitä. Oltiin takasin hotellilla lopunperin 11 aikaan ja ei juuri muuta tehty kun kaaduttiin kaikki sänkyyn rättiväsyneinä.

Brooklyn Bridge

Maanantai - uudenvuoden aatto - alotettiin suht ajoissa, päivän kohteina Brooklyn Bridge ja Central Park. Jessican ja Reneen vanha ystävä Colin oli myös kaupungissa, joten se liittyi meidän seuraan aamiaiselle meidän hotellin alakerrassa sijaitsevaan pikku ruokapaikkaan/kioskiin. Huitastiin munakkaat ja kahvit ja lähettiin Times Squaren kautta etsiskelemään lähintä metroasemaa. Colin opiskelee muutaman tunnin päässä Nykistä, joten se mukamas tunsi paikan paremmin mut lähinnä mä taisin kuitenkin suunnistaa meidät puhelimen avulla paikasta toiseen. Löydettiin metro, ja valittiin vielä oikee metrokin millä päästiin Chinatowniin Brooklyn Bridgen lähettyvillä. Käppäiltiin jokunen kilometri metrolta sillalle, ja matkan varrella asioitiin jokusessa kiinalaisessa putiikissa. Onneks oli Renee matkassa, jolta sujuu niin mandariini- kuin kantonilainenkin kiina. Kun vihdoin päästiin kaikkien kuvien räpsimisien jälkeen sillalle asti, oli mulla jo varpaat umpijäässä ja sormet tunnottomina. Onneks osa sillasta oli aidattu, joten tuuli ei päässyt puhaltamaan ihan täysiä ja ehdin sulaa ennen kun päästiin keskivaiheiden paremmille näkymille. Silta oli tupaten täynnä turisteja tekemässä samaa kuin me - ottamassa valokuvia, mut eipä näkymät sieltä siitä juuri huonontunu. Ei kävelty koko matkaa sillan yli, vaan käännyttiin puolivälin jälkeen takasinpäin ja hypättiin taas metroon kohti Central Parkia. Kyl loksahti suu auki kun käveltiin alas puistoon ja näki sieltä käsin kaupungin ekaa kertaa. Ei kovin kauaa puistossa kuitenkaan viihdytty kylmyyden takia, vaan pienen lenkin jälkeen hypättiin takasin metroon ja kohti hotellia.

View from Central Park. Kuva ei tee oikeutta.

Kello oli neljän paikkeilla iltapäivällä, ja suunnitelmissa oli käydä ostamassa viiniputeli matkalla takasin ja alkaa hyvissä ajoin valmistautua illan kemuihin. Kun noustiin metrosta kadulle Times Squaren kulmilla, meille valkeni ettei päästäkkään ihan niin helpolla perille. Koko Times Square siis suljetaan yleisöltä uudenvuoden illaksi, ja alueelle pääsee vain juhlaan erillisen lipun ostaneet. Meidän hotelli oli Times Squaren päädyn poikkikadulla, ja tietty poliisit oli jo aidannut tän kadun pois käytöstä eikä päästy Broadwayn yli meidän hotellille. Ensin koitettiin päästä yli kiertotietä, mut päädyttiin vaan kävelemään ympyrää. Kysyttiin joka kadunkulmassa poliiseilta neuvoa, et mitä kautta päästään takasin ja jokanen anto ihan eri ohjeet. Siinä alko olla hermo aika kireellä. Lopulta löydettiin kadunkulma korttelin päässä meidän hotellilta, josta poliisioffiseerit lupas saattaa hotellivarauksen/avainkortin omistavat hotellilleen. Kukaan kun ei yksin saanut kävellä Times Squarella enää siihen aikaan. Pari ryhmää ennen meitä pääsi poliisisaattueessa kulkemaan, mut kun meidän vuoro tuli nää poliisit vaan katos jonnekin. Onneks niitä tuuraaman tullu poliisi oli sen verran mukava, et kun se vuorostaan pääs tauolle se saatto meidät ensi töikseen hotellille. Kyl siinä joku tunti kuitenkin tuli ennen sitä värjöteltyä viimassa....Mut oli ihan siistiä kävellä typötyhjän Times Squaren läpi ja kuvitella hetken olevansa very important person.

Rooftop view ;)

Hotellilla sormien ja varpaiden lämmettyä tarpeeks ruvettiin pikapikaa valmistautuu illan juhliin. Kun oli viettänyt useemmasta vaatekerroksesta huolimatta tuntikausia ulkona jääkalikkana, vähän hirvitti että miten selvittäis mekoissa ja sukkiksissa matkasta juhliin. Meidän juhlapaikka - 230 Fifth Avenue - sijaitsi jokusen matkaa etelämpänä meidän hotellilta, joten ajateltiin että paras vaihtoehto ois napata taksi sinne. Koska Jessica, Anais ja Renee ei halunnu tehä tästä operaatiosta hankalampaa, nää vetäs paksut pörrösukat jalkaan ja kanto korkkarit mukana kun suunnattiin takas ulos ja koitettiin päästä takas jollekin liikennöidylle kadulle. Kerättiin JOKUNEN outo katse tän matkan aikana. Ulos hotellista pääseminen sujui huomattavasti helpommin kuin sinne palaaminen aiemmin, mut takseja ei meinannu löytyä. Paikalle kurvasi kuitenkin pelastus polkupyörätaksin muodossa, ja kiivettiin sitten cooleina kahen semmosen kyytiin mekoissa ja pörrösukissa. Repesin ihan huolelle kun Renee heitti meidän kyydistä kommentin "Asian limousine". Kurvattiin meidän limusiineilla suoraan 230 Fifthin kulmaa jo kiertävän jonon eteen, ja saatiin jokunen outo katse lisää meidän suuntaan. Onneks muut tytöt oli jo tässä vaiheessa vaihtaneet sukat korkkareihin. Jonossa ei onneksi kauaa tarvinnut seisoa ennen kun päästiin sisään, ja ala-aulasta noustiin hissillä hotellin ylimmässä kerroksessa sijaitsevaan baariin. Nautittiin avoimen baarin antimista ja bailattiin baarin kattoterassilla punasissa kylpytakeissa norjalaisen lääkäriporukan kanssa. Mikäs siinä oli vuoden vaihtumista todistaa Empire State Buildingia ja muuta New Yorkin skylineä katellessa.

One of the first pictures in the year 2013

Seuraava päivä starttasi aika väsyneesti vasta puolenpäivän jälkeen. Colin oli taas remmissä mukana, ja päivän ensimmäinen kohde oli tietenkin krapulasafka. Talsittiin hotellilta jokunen kortteli kauemmas ryysiksestä ja käytiin Potbellyssä syömässä, tankkaamassa kofeiinia koneeseen ja suunnittelemaan reittiä seuraavaan kohteeseen, Museum of Sexiin. Vaikka se sijaitsi kymmenisen korttelin päässä meidän senhetkisestä sijainnista päätettiin kävellä, brr. Museossa oli kolme eri näyttelyä, kauppa ja baari. Kaupasta löysin heti sisään astuessa suomalaista tuotantoa, nimittäin Tom of Finland kirjoja ja paitoja. Kierrettiin näyttelyt läpi ja väsyneinä kikateltiin milloin millekin jutuille. Yks näyttelyistä kerto eläinten seksielämästä ja piti sisällään toisinaan aika häiriintynyttä settiä. Enpä ennen tienny että ankat voi olla homoseksuaaleja ja nekrofiilejä, tai että delfiinit harrastaa blowhole (se reikä mikä on niiden päässä mistä ne hengittää) seksiä. Museokierroksen jälkeen linnottauduttiin alakerran baariin keräämään voimia seuraavaa kohdetta, Top of the Rockia varten. Kun oltiin koomailtu ja kateltu tarpeeks baarin joka ruudulla pyörivää pornoa, alotettiin hidas eteneminen kohti Rockefeller Centeriä. Matkalla ostin itelleni maailman näppärimmät sormikkaat, joilla pystyy käyttämään kosketusnäyttöpuhelinta. Eipä enää jäätyny sormet reittiä tarkastellessa. Olin ihan koomaväsyny jo matkalla Rockefeller Centerille mut kyl se näkymä pilvenpiirtäjän huipulta yöaikaan oli kaiken kävelemisen, odottamisen ja jäätymisen arvonen. W O U. Tän jälkeen oltiin ihan koomaväsyneitä ja valmiita palaamaan takas hotellille. 

Weirdest thing ever.

Viimesenä päivänä herättiin aikasin, että ehittäisiin vielä kiertää jokunen paikka. Ensimmäinen kohde oli Grand Central Station, jossa käytiin samalla aamiaisella ja jatkettiin sulavasti metrolla World Trade Centeriin. Niiden paikalla on nykyisin muistomerkki kaikille terrori-iskussa menehtyneille, ja uudet tornit on jo hyvää vauhtia rakenteilla. Muistomerkille oli pitkät jonot, joten tyydyttiin kylmässä viimassa ottamaan vaan kuvia ulkopuolelta. Päivän viimeisenä kohteena meillä oli Soho, jonne hurautettiin metrolla. Soho on vähemmän turisti puoli New Yorkista ja ihastuttiin kaikki siihen kovasti. Tuuli oli vaan niin hyytävä, ettei oikein tarettu ulkona kierrellä. Käytiin Urban Outfittersissä, jossain hienossa ruokamarketissa ja MoMa Storessa (mistä löyty mm. Alvar Aaltoa ja Eero Aarnion tuotantoa!). Tän pikaisen Soho-visiitin jälkeen palattiin takasin hotellille, sillä Jessin, Anaisin ja Reneen oli jo lähdettävä lentokentälle päin. Hyvästelin Reneen, joka jatkais reissuaan vielä Kansas Cityyn ja toivotin Jessille ja Anaisille hyvää matkaa Detroitiin missä taas tavattaisiin illalla. Mun lento lähti vasta muutamaa tuntia myöhemmin, joten suuntasin Times Squarelle haukkaamaan jotain (Burger King) ja tekemään pakolliset turistiostokset. Halusin itelleni I <3 NY hupparin, mut Times Squaren krääsäkaupoissa ne kustans kaikki jonkun 40 dollaria. Etin vähän syrjemmästä sivukadulta pienen krääsäkaupan, josta sain samaisen hupparin 17 dollarilla. Ha. Näitten shoppailujen jälkeen palasin ite hotellille ja otin vähän lepiä ennen kun läksin talsimaan matkalaukkuni kanssa Penn Stationille päin. Matka takasin Newarkiin sujui suht sulavasti, ensin vaan junailin itteni väärään terminaaliin. Mun lento oli myöhässä n. tunnin, niin ei tarvinnu tälläkään harharetkellä kiirehtiä. Olin onnekas, että lensin yöaikaan takasin, sillä kaikki kaupungin valot lentokoneen ikkunasta käsin nähtynä oli ehkä upein ja epätodellisin näky mitä oon koskaan nähny. Pari tuntia myöhemmin laskeuduin Detroitiin, yhdistyin taas Jessin ja Anaisin kanssa ja tilattiin taksi kotiin. Tässä vaiheessa oltiin aivan kuolemanväsyneitä, enkä kyllä oo aikoihin nähny yhtä tervetullutta näkyä kun oma sänky kun vihdoin yhen jälkeen yöllä pääsin kotiin. 

Grand Central Station

Uudet WTC-tornit

Valokuvia en ite ottanu kovin paljoa reissun aikana, sillä mun kamera on aivan surkea. Jossain vaiheessa hankin Jessiltä ja Reneeltä niiden ottamia parempia kuvia. Kaiken kaikkiaan reissu oli aivan mahtava, ja ehdottomasti haluan New Yorkiin uudestaan! Se on sen verran lähellä, että tiedä vaikka heitettäisiin road trip sinne tässä lähiaikoina. Jumituin päiväkausiks "new york state of mindiin", mut nyt oon jo onneks palannut todellisuuteen myös henkisesti. Vuosi 2013 alko unohtumattomasti ja on jatkunut siitä loistavana! 

I <3 Life.

<3

Christmas in America

Viime joulu oli mulla ensimmäinen, jonka vietin poissa äitin lihapatojen ääreltä. Joulu on aina ollu mulle semmonen juhla, et ei tulis mielenkään sitä viettää missään muualla kun kotona. Tänä vuonna kuitenkin etäisyyttä kotiin oli valtameren verran ja vähän päälle. Etukäteen olin suunnitellut, että oisin lentänyt Suomeen käymään jouluksi, mutta se suunnitelma kariutu turhan hintavien lentojen takia. Olin kyllä lievästi kateellinen, kun kuulin että toinen Ann Arborin suomalaisista au paireista lensi kotiin jouluksi. Ennakkoon pelkäsin, että joulunaikaan iskis hillitön koti-ikävä. Pahimmillaan se iski jo ennen joulunpyhiä muutaman muun asiankin takia ja olin niin surkeena et pikku-Daytonkin tuli taputtelemaan olkapäälle. Itse joulunpyhät menikin sitten ihan mukavasti kaikenlaisessa jouluhälinässä. Varsinainen joulufiilis lumettomasta Michiganista kuitenkin puuttui.

Daytonin tyylikäs poseeraus

Meillä oli joulukuusi pystyssä ja täydessä tällingissä jo joulukuun alusta ja cleaning lady kävi joulua edeltävänä torstaina siivoamassa koko talon, joten mitään varsinaisia joulunalusvalmisteluja ei tullut tänä vuonna mun osalta tehtyä joululahjojen ostamista lukuunottamatta. Jenkeissä varsinainen juhlapäivähän on Suomesta poiketen 25. päivä, jolloin lapset herätessään löytää joulupukin dumppaamat lahjat kuusen alta. Kaikki on ollu kovin hämmästyneitä kun oon kertonu että me Suomessa ihan oikeesti nähdään joulupukki, ja joulusaunasta vielä enemmän. Patin vanhemmat saapui perjantaina Kansasista tänne joulunviettoon, ja on kyllä pakko nostaa hattua sille että ne jakso ajaa koko matkan tänne. Tiet oli vielä paikoitellen niin jäässä, että niiden matka veny 17 tuntiin, huhhuh. Oon kuullut Daytonilta niin paljon tarinoita näistä isovanhemmista, että oli mielenkiintosta päästä vihdoinkin tapaamaan nää "legendaariset" Nana Goering ja Papa Jean. Aivan ihania ihmisiä, niin isovanhempia kun vaan voi olla. Ainut vaan että nää osas sulavasti käyttää niin iPhonea kun iPadia, pisti vähän hymyilyttämään kun vertaa omien mummojen ja oikeestaan melkein kaikkien muidenkin vanhempien sukulaisten tietotekniikkaosaamiseen. Oli mukavaa että täällä oli muutakin perhettä joulufiilistä tuomassa, vaikka ei se tietenkään omaa korvannut.

Talo jouluvalaistuksessa

Jouluaattona ei aamusta ollut sen kummempaa kiirettä mihinkään. Syötiin aamupalaa ja hengailtiin lepposissa merkeissä. Edellisyönä satoi jopa vihdoin lunta kun tilauksesta! Viiden aikaan meidän oli tarkotus suunnata lasten joulukirkkoon koko köörin kanssa. Pat ja sen isä meni jo edeltä varaamaan paikkoja ja me lähdettiin myöhemmin liukastelemaan perään sohjosilla teillä. Ei päästy edes ulos naapurustosta, kun Pat kuitenkin jo soitti, että kirkossa ei ole kun seisomapaikkoja enää jäljellä. Tehtiin u-käännös ja palattiin kotiin. Jennifer rupesi valmistelemaan illallista, joten mä jäin Daytonin kanssa ulos lumeen leikkimään työrauhan turvaamiseksi. Onneks pakkasin mun laskettelukamat syyskuussa mukaan, nyt niillä on nimittäin käyttöä. Tunnin verran ehittiin puuhailla ulkona ennen kun ekat vieraat saapu. Jouluaattona syötiin siis illallista täällä, ja Jenin veljet ja eno perheineen oli tulossa vieraiksi. Pikkuhiljaa muutkin valui paikalle ja mä painuin vaihtamaan toppavaatteet illalliskuteisiin. 

Emäntä & illallinen

 Kaiken kaikkiaan illallinen oli tosi mukava ja ruoka oli hyvää. Tarjolla ei tietenkään ollu kinkkua ja laatikoita, vaan hummeria, prime ribiä ja kaikkea muuta älyttömän herkullista. Suomalaisista tavoista (tai ainakin niistä mihin oon ite tottunut) poiketen myös viini virtas illallisen aikana mukavasti. Jenin perheessä on jokunen mun kanssa suht samanikänen nuori, joten juttuseuraa riitti illan aikana mukavasti. Suurimmaksi osaksi taisin kyllä jutella Papa Jeanin ja Jenin veljenpojan kanssa, jotka kyseli multa ummet ja lammet Suomesta ja sen historiasta. En oo oikein varma kuin hyvin handlasin yksityiskohdat, sinne päin ainaki! Mulle on useesti sanottu, et näytän Jenin sukulaistytöltä Saschalta, ja näissä joulukemuisa vihdoin tapasin tän mun huhutun kaksoisolennon. En ite havainnu suuren suurta yhdennäköisyyttä meidän välillä, mut ymmärrän miks joku vois sanoa et meissä on jotain samaa. Mut havaitsin toisen hulvattoman yhdennäköisyyden: Jenin veli näyttää ihan mun sukulaiselta Timpalta! Ja mikä huvittavinta, jututkin oli aika samaa tasoa. Kun saatiin illalliset syötyä porukka alko lähteä koteihinsa ja me passitettiin pojat unten maille. Tän jälkeen "joulupukki tuli", eli kannettiin joululahjat mun vaatehuoneen perukoilta piilosta joulukuusen alle joulupäivää odottamaan.

Santa was here!

Joulupäivä alotettiin jo aikasin aamusta lahjojen avaamisella. Tähän hommaan meni tunti jos toinenkin, sillä paketteja kuusen alla oli aikamoinen läjä. Olin ihan otettu, että muakin oli muistettu jokusella lahjalla. Sain mm. lahjakortin infrapunasaunaan! Pitää joku päivä ottaa asiaksi mennä käyttämään tää kortti. Lahjojen avaamisen jälkeen alettiin sit valmistautua lähtöön vuoroin vieraisiin Jenin veljen luokse perinteiselle jouluillalliselle. Ajettiin Ann Arborista tunnin verran Jenin veljen talolle, joka sijaitsee hevostallien ympärille rakennetussa naapurustossa. Taloudessa asu myös aivan ihana hypervilkas kultanen noutaja! Meidän saapumisen jälkeen alettiin valmistautua illalliselle ja loppuilta meni lähinnä ruokapöydän ääressä kalkkunaa syödessä ja jutellessa. Taas sain vastata n. 100 kysymykseen Suomesta, mikä oli oikeestaan ihan mukavaa. Toivottavasti sain faktat ees jotenki kohalleen. Illalla ajettiin takas kotiin ja kömmin kaikesta syömisestä ja juhlahumusta uupuneena suoraan sänkyyn nukkumaan.

AmerikanTimppa

Christmas Day Dinner

Tapaninpäivää ei jenkeissä juhlita, joten seuraava päivä oli vaan kotona chillailua isovanhempien kanssa. Nekin lähti sitten seuraavana aamuna aikaseen ajelemaan takasin Kansasiin ja Jen ja Pat palas molemmat töihin, joten mullakin alko taas au pairin arki. Sitä ei kuitenkaan paria päivää enempää ollut ennen viikonloppua, ja sunnuntaina olikin sit lähtö uuden vuoden viettoon New Yorkiin! Siitä kirjotan myöhemmin lisää, mut tiivistettynä reissu oli M A H T A V A.

Lachlan simahti lahjojenavausoperaation jälkeen :- )

Catching Up

Etupiha jouluvalaistuksessa

Tervehdys pitkästä aikaa (vihdoinkin lumisesta !!) Michiganista!Koska viime päivityksestä on päässyt vierähtämään jo melkein kuukausi, en jaksa päiväkohtaisesti ruveta kertoilemaan tapahtumia tän uutiskatkon ajalta. Mitään suurta ja mullistavaa ei tässä kiitospäivän ja joulun välillä kuitenkaan tapahtunut - pikemminkin elämä on asettunut jonkun sortin rutiiniin ja amerikkalaisiin uomiinsa. En tiedä onko nyt vihdoin niissä miljoonassa esitteessä ja vihkosessa, jonka Cultural Care mulle lähetti ennen tänne lähtöä varoteltu "kulttuurishokki"/koti-ikävä päässyt iskemään, mut kaikki ei enää tunnu uudelta ja ihmeelliseltä. Aiemmin joka päivä oli niin täynnä uutta omaksuttavaa ja opittavaa, että kaikki tuli hyväksyttyä sellaisenaan sen kummemmin kyselemättä. Nyt asioita pystyy jo katsomaan vähän kauempaa, ja välillä kyllä tulee kelattua perisuomalaisittain että "mitä v*ttua nää jenkit oikein ajattelee?!" Kuitenkin viime yönä näin unta, jossa lensin Suomeen yllätysvisiitille. Jostain syystä missasin (mun tapauksessa tod. näk. nukuin pommiin/myöhästyin/unohdin) mun paluulennon, ja voi sitä helpotuksen tunnetta kun heräsinkin omasta amerikansängystäni - tää seikkailu ei sittenkään ollu ohi. Lisää on tulossa paljon: New York, Detroit, Chicago... ja ties mitä! Mut tässä nyt vähän koostetta viime kuun tapahtumista:

Downtown Ann Arboria

Duuni:

Reissua on kolme kuukautta takana, ja tässä vaiheessa voi jo sanoa että rutiinilla mennään. Ollaan poikien kanssa hääräilty enimmäkseen kotosalla ja molemmat on ollut kipeenä vuoron perään. Dayton ei onneks oo niin pahasti, että olis tarvinnut koulusta olla pois, mutta Lachlan on  pariin otteeseen joutunut jäämään kotiin baby schooliin menon sijaan. Ja tietysti niinä päivinä kun mun on pitänyt viedä Dayton terapiaan. 45 minuuttia ei kerta kaikkiaan oon hyvä aika "käydä äkkiä lounaalla" tai "istua hiljaa odotushuoneessa" 2 ja puolivuotiaan kanssa. Mun vanhempi hoitolapsi on kehittynyt ihan huikeesti tässä kolmen kuukauden aika mitä oon täällä ollut, mistä oon todella onnellinen. Dayton on ihan eri poika kun syyskuussa kun ekaa kertaa tavattiin. Mut kuten eräs viisas ihminen joskus totesi: paskan määrä on vakio - Daytonilla on joku ihme vaihe päällä etten oo enää sen paras kaveri ollenkaan. Aina kun joku käy kiukuttamaan se toteaa: "Veera, I'm not you best friend anymore!" Ja koska Lachlan tekee ihan kaiken isoveljensä perässä, saan kuunnella tota julistusta toisinaan stereona. Ugh. 

Yks Daytonin "yllätyksistä"

BOUNCE HOOUSEE

Yks ihana aurinkoinen iltapäivä tehtiin Daytonin kanssa pyörälenkki golfkentällä <3

Koulu:

Kuka ei tiennyt, tähän au pair-ohjelmaan kuuluu, että opiskelen 6 opintopisteen verran paikallisessa collegessa mun vuoden aikana. Oonkin tässä marras/joulukuun aikana järkkäillyt asioita, jotta pääsisin alottamaan tunnit tammikuussa Washtenaw Community Collegessa. Koska jenkit tykkää tehdä asiat hankalasti, oon käynyt läpi sekä web- että in person-orientaation kampuksella, täyttänyt läjän papereita ja käynyt kahteen otteeseen soveltuvuuskokeissa. Kansainvälisenä opiskelijana tein COMPASS-soveltuvuuskokeet ensin tietty ensin ESL-versiona (englanti toisena kielenä), mikä sai mut tuntemaan itteni lähinnä ameebaks. Washtenaw Community Collegessa opiskelee porukkaa laidasta laitaan ja ties mistä päin maailmaa, mut suomalaisen koulukoneiston läpi puserrettuna toi koe oli niinsanottu "pala kakkua." Enkä saanut näistä kokeista edes tarvittavaa tietoa mun lähtötasosta, koska ESL-versio arvostellaan eri asteikolla. Parin varmistuspuhelun jälkeen kävin tekemässä normiversion kokeesta ja koska oon nörtti, sain about täydet pisteet eli saan opiskella mitä haluan Washtenaw Community Collegessa! Jos siis en olis saanu tarpeeks hyviä pisteitä, oisin joutunut englannin kursseille kaikkien aasialaisten maahanmuuttajien kanssa. Nyt pääsen ottamaan haluamani valokuvauksen tunnit, joiden lisäksi ajattelin tempasta vielä filosofian online-kurssin. Jos joku ois joskus lukioaikoina sanonut, että tuun vielä joskus vapaaehtosesti opiskelemaan filosiaa, en ois kyllä koskaan uskonut. Nyt odotan innolla että pääsen taas kouluun!

Ellen & Jessica parkkihallin katolla

Vapaa-aika:

Vapaalla oon viettänyt aikaa enimmäkseen mun rakkaan au pair-crewn kanssa. Ollaan suunniteltu tekevämme jotain sivistävää, kuten vierailua University of Michiganin taidemuseoon tai Detroitiin, mutta ei kuitenkaan olla päästy vielä sanoista tekoihin. Legendaarisimpia juttuja tässä menneen kuukauden aikana on ollut meidän parkkihallietkot ja Jessican 21-vuotissynttärit. Alotettiin ne tiistaina martinibaari Black Pearlista hienoilla cocktaileilla. Meidän viereisessa pöydässä istu railakas seurue vanhempia herrasmiehiä, jotka tarjos Jessille ninja turtle-nimisen drinkin ja yllytti baarissa esiintyneen laulajan ja samalla koko baarin laulamaan Jessille Happy Birthdayt. Kunnolla juhlistettiin sitten perjantai-iltana, mikä päättyi hyvin vaihtelevasti meidän porukan jäsenten välillä.

Birthday girl

Knitting meet

Myös Panera Bread-kahvilan penkkejä on tullut kulutettua suht ahkeraan. Yhtenä lauantaina pidettiin opiskelu/luku-/kutomistapaaminen, joka venähti iltapäivästä kahvilan sulkemiseen. Mun kaulaliina venähti n. metrin tänä aikana. Tiistai-iltaisin ollaan yleensä kokoonnuttu isommalla porukalla Bar Louieen dollarin burgereille ja juoruilemaan. Oon myös käynyt parissa au pair-tapaamisessa. Toinen oli Ellenin järjestön coffee party, jonne mentiin kaikki porukalla kuokkimaan. Toinen oli jouluparaati Salinessa, jonka jälkeen syötin yhdessä illallista Mangino's-raflassa. Ei meinattu Anaisin kanssa päästä perille liikenteen ja suljettujen teiden takia ja parkkeerattiin auto tietty väärälle puolelle tietä kun vihdoin saavuttiin kohteeseen. Pokerina sit loikittiin paraatin läpi oikeelle puolelle tietä - aateltiin ettei kukaan huomaa ettei kuuluta joukkoon jos vilkutetaan ilosesti ja toivotetaan "merry christmas" kaikille. Tapasin ruotsalaisen Jessican tuolla pitkästä aikaa, samoin kuin uuden tulokkaan Puolasta ja yhen Saksalaisen au pairin, joka tuli viikko mun jälkeen Ann Arboriin ja heidän kanssa on tullut vietettyä sen jälkeen enemmänkin aikaa. Viime viikonloppuna pelattiin (yritettiin pelata) bilista Suomi-Ruotsi vastaan Meksiko-Uusi-Seelanti. Kylmät maat tietty vei. 

Tärähtäneitä heppoja jouluparaatissa

Ann Arborin perinteinen drunkfood: Hippie Hash!

Bar Louie & annoskoot

Kaiken kaikkiaan elämä Ann Arborissa maistuu edelleen hyvältä! En malta odottaa, mitä uusi vuosi vielä tuo tullessaan. Kruunaan tän sekavan ja surkean päivityksen sopivilla kuvilla. 

PS. Joulusta tulee oma numero erikseen.

PPS. I MISS U

Tänään aamupäivällä otettu kuva etuovelta. Ja lisää tulee koko ajan, jee!

Traverse City

Keskiviikkoiltapäivänä lähdettiin siis pohjois-Michiganiin Traverse Cityyn, tai oikeastaan Jenin äidin mökille kaupungin lähelle. Meidän isukki on aina kauhistellut perheen naisten pakkaamien tavaroiden määrää reissuun kun reissuun, mut voin kertoa et Siekkelin naisten matkatavarat ei vedä lähellekään vertoja siihen määrään tavaraa mitä me sullottiin Jenin autoon viikonloppua varten. Matka mökille kestää kuulemma yleensä kolme ja puol tuntia, mut meidän menomatka venyi yli neljään tuntiin liikenteen takia. Moottoritiet oli paikoitellen ihan tukossa, kun kaikki oli samaan aikaan matkalla kiitospäivän viettoon. Yks hidaste oli kyllä karhukolari, hui. Joku oli täräyttänyt mustakarhuun, ja karhun ruho oli vielä keskellä tietä lojumassa kun me ajettiin ohi. En oo koskaan nänhy karhua niin läheltä, vaikkakin tää yksilö oli kuollut. Kun saavuttiin perille mökille, Jennifer esitteli pikaisesti paikat joita riitti kolmessa kerroksessa. Mulla oli ihan oma makkari ja kylppäri varattuna ja pian saapumisen jälkeen kömmin tyytyväisenä nukkumaan.

Duck Lake

Ready to go 

Torstai oli sitten virallinen Kiitospäivä, mikä mun osalta alkoi kun Jennifer tuli herättämään mut yheksän jälkeen katsomaan Macy's-tavaratalon kiitospäiväparaatia. Paraati tapahtuu New Yorkissa, ja kuvataan telkkariin kaikkien katsottavaksi. Paraatin katsominen kiitospäivänä on ilmeisesti vähän sama juttu kun Joulupukin kuuma linja meillä jouluna. Käytiin aamupäivästä poikien kanssa vähän ulkoilemassa ja avustin Jeniä kiitospäiväaterian teossa kykyjeni mukaan (kuorin perunat). Iltapäivällä istuttiin kaikki ruokapöydän ääreen nauttimaan ateriasta. Meidän kiitospäivän menuun kuului tietty kalkkuna ja sen lisäksi perunamuusia, vihreistä pavuista tehtyä pataa, kalkkunantäytettä ja karpalohilloa. Ennen syömisurakan alottamista kerrottiin kaikki, mistä ollaan kiitollisia. Dayton oli tietenkin kiitollinen puimureista. Koska tää saattaa olla mun ensimmäinen ja viimenen kiitospäivä, söin herkkuja halkeamispisteeseen ja vielä vähän lisää. Piti odotella iltaan asti, että mahaan tuli tilaa jälkkärille eli kurpitsapiirakalle. Illallisen jälkeen päivä meni kaikkien osalta lähinnä ähkystä toipumiseen.

Lake house

Turkeyy

Perjantaiaamuna lähdettiin puolentoista tunnin päähän Boyne Cityyn ottamaan valokuvat perheestä. Sama valokuvaaja on ottanut perheestä kaikki aiemmat kuvat jotka on superhienoja joten olin innoissani et mäkin saan itestäni niin hienoja kuvia muistoksi tästä vuodesta. Valokuvaajalla oli pikkunen studio 1900-luvun alussa rakennetun talon yläkerrassa. Otettiin pari kuvaa missä on koko perhe ja minä, ja sit yks kuva missä on vaan minä ja pojat. Odotan innolla, että saan nähdä kuvat valmiina. Ajettiin takasin mökille pitkin pohjois-Michiganin peräkylien ja pikkukaupunkien läpi, ja niitä katellessa olin hyvin kiitollinen et asun Ann Arborissa enkä missään siellä. Pysähdyttiin Bellairessa lounaalle Short's Breweryyn ja tilasin herkullisen kanawrapin lisäksi herkullista pistaasi-kerma-olutta. Täällä on kaiken maailman erilaisia oluita mut toi oli kyl yks parhaista tähän mennessä. Lounaan jälkeen jatkettiin matkaa takaisin mökille, ja illemmalla Jenin ja Patin ystäväpariskunta Kevin ja Emily tuli kanssa mökille meidän kanssa. Kun lapset oli saatu unten maille, pelattiin korttia ja juotiin jokunen puteli viintä. Opetin amerikkalaiset pelaamaan paskahousua ja ne puolestaan opetti mut pelaamaan bullshittia. Lätkittiin korttia aamuyön puolelle ja yönälässä syötiin melkein kaikki kiitospäiväaterian tähteet. 

Duck Lake again

Lauantaina aamupäivästä jätettiin isompi ja pienempi miesväki keskenään mökille ja lähdettiin Jenin ja Emilyn kanssa Traverse Cityyn. Alotettiin lounaalla keskustassa ja sen jälkeen kierreltiin vähän kaupoilla shoppailemassa. Traverse Cityn keskusta on kyllä tosi kuollut verrattuna Ann Arboriin, mutta se onkin yliopistokaupunki kun taas Traverse ennemminkin eläköitymispaikka ja kesäkaupunki. Keskustan putiikit ei oikein sopinut mun budjetille, joten mulle ei tarttunut mukaan juuri mitään. Poikettiin johonkin pubiin keskustassa kurkkaamaan University of Michigan vs. Ohio State futispelin viime minuutit, jotka ei tietenkään menny U of M:n kannalta toivotulla tavalla. Oman joukkueen tappiosta surullisina talsittiin autolle ja ajettiin takaisin mökille. Illalla mä jäin vuorostani mökille lapsenvahdiksi ja pariskunnat lähti Traverse Cityyn illalliselle ja vähän humputtelemaan. Kateltiin poikien kanssa vähän Tinttiä ja sit passitin ne nukkumaan, et oli suht helppo nannykeikka.

Perjantaina satoi ensilumi!

 Sunnuntaina kasattiin kimpsut ja kampsut kasaan, siivottiin mökki ja lähettiin paluumatkalle puolenpäivän jälkeen. Mun matka meni mukavasti poikien kanssa torkkuessa takapenkillä. Matkalla pysähyttiin Frankenmuthissa, joka on alunperin saksalaisten asuttama kaupunki jossain keskivaiheilla lapasta. Kaupunki yrittää edelleen näyttää saksalaiselta, ja sieltä löytyy maan suurin joulukauppa jossa kuulemma on osastot jokaiselle maailman eri osalle. En päässyt tarkistamaan josko sieltä ois oikeesti löytyny jotain Suomalaista joulukrääsä, mut päivällinen Bavarian Innissä korjas tilanteen. Viereisessä pöydässä istui seurue, joka juhli ilmeisesti porukan isovanhempien 53-vuotis hääpäivää. Ravintolasta lähtiessä Dayton näki parkkipaikalla olevan hevoskärryn ja innostui asiasta niin kovasti, että pakkohan sitä oli sit lähteä hevoskärryajelulle. Neljälläkympillä päästiin viidestään parinkymmenen minuutin kierrokselle ympäri kaupunkia. Täytyy sanoa, että Suomen hirveimmätkin jouluvaloviritelmät kalpenee amerikkalaisille tovereilleen. Etenkin Frankenmuthissa oli vaikka minkälaista viritelmää, sillä paikka on Michiganin "joulukaupunki". Heppa-ajelun jälkeen köröteltiin vielä tunnin verran kotiin ja olin hyvin onnellinen nähdessäni Ann Arborin pitkästä aikaa.

Miscellanious

 Kaikista mun hyvistä aikeista huolimatta oon tosi laiska päivittämään tätä blogia. Nyt oon kyllä ollut isäntäperheen kanssa mökillä Traverse Cityssä ILMAN TIETOKONETTA ja koittanut hoidella juttuja jotta pääsen kouluun täällä ens lukukaudella, niin annettakoon se mulle anteeksi. Koitan tässä nyt muistella tapahtumia toissaviikolta parhaani mukaan.

Keskiviikko meni kotona lorviessa, joten siitä ei sen enempää. Torstaina töiden jälkeen läksin hoitamaan vähän asioita. Sain vähän aikaa sitten vihdoin avattua mun amerikkalaisen pankkitilin, ja sain verkkopankkitunnukset siihen. Unohin kuitenkin jo suunnilleen kotimatkalla mun käyttäjätunnuksen (en tiedä miten on mahollista jos muistan varmaan hautaan asti mun suomalaisen tilin tunnuksen mikä on pelkkä litania numeroita?!), joten alotin mun reissun käymällä pankissa kyselemässä sen perään. Asia selvisi henkkareita näyttämällä, ja pääsin jatkamaan matkaani kirjastoon kirjastokorttia hankkimaan. Ajattelin, että poikkeisin kirjaston lähimpään toimipisteeseen keskustaan ajamisen sijaan että säästäisin aikaa. Ajoin kuitenkin ohi oikeesta risteyksestä ja jouduin seisomaan ruuhkassa ikuisuuden et pääsen takasinpäin. Et se siitä hienosta ajatuksesta säästää aikaa. Kirjastokortti vaati yhen lapun täyttämisen, ja nyt voin hankkia itelleni muuta lukemista kun 50 Shades of Grey, woo!

Ajoin kotiin syömään, enkä sit paljoo muuta ehtinykkään kun The Crew tuli noutamaan mut keskustaan. Jessi oli lähössä perheensä kanssa Thanksgivingin viettoon Nebraskaan niin mentiin Ashleysiin jäähyväisille. Vaikka olin just syöny kotosalla, sorruin tilaamaan vielä burgerin ja Coronan iltapalaksi. Näin niitä lisäkiloja kertyy. Oltiin ihan koomaväsyneitä ja kikatettiin ihan hulluna kaikille tyhmille jutuille, ohhoh. 11 aikaan Ellen ajoi meidät takasin Polo Fieldsiin, toivotettiin Jessille hyvät kiitospäivät ja painuttiin koteihimme nukkumaan.

mmm food

Perjantaina mentiin poikien kanssa aamupäivällä voimistelusalin avoimelle tunnille. Käytännössä jumppasalin kaikki patjat, trampoliinit yms on siis tunnin ajan kaikkien vapaassa käytössä ja leikittävissä. Mun riiviöistä pienempi ei ollu ihan parhaalla käytöksellään, ja voin kertoo et ei oo helppoo pitää silmällä kahta supervilkasta lasta useemman kymmenen muun mukulan joukossa. Olin hyvin uupunut nanny kun lähettiin takas kotia kohti. Ajoin huvikseen maisemareittiä keskustan kautta takasin, ja löysin varmaan joku 100 paikkaa matkan varrelta missä ois kiva käydä. Loppu työpäivä sujui ihan mukavan rauhallisesti. 

riiviöiden päivän look: samanlaiset vaatteet jotta tunnistaa omiksi 

Illalla Anais sai mut suostuteltua lähtemään tsekkaamaan uusimman Twilight-leffan. Teatterissa, johon mentiin oli varmaan 20 salia ja Twilightkin pyöri puolen tunnin välein. Tultiin paikalle aika viimesillä minuuteilla, ja suunnattiin viimesille vapaille vierekkäisille paikoille - ja sattumalta meidän edessä istu au pairit Jessica ja Jenyffer. Hassua miten pieni tääkin paikka välillä on. Juoruiltiin niitä näitä ennen leffan alkua ja mä hörpin cherry-pepsiä. Leffa itessään oli niin huono, että se lipsahti komedian puolelle. Yleisö repes useemman kerran ääneen ylikorneille reploille, ja loppuratkaisu oli kerrassaan hulvattoman halpa. Leffan jälkeen ajettiin keskustaan ajatuksena käydä jossain yksillä ennen nukkumaanmenoa, mut meiltä loppu voimat jo sandwich bariin. Käytiin kampuksella kuvaamassa itsemme hienon taideteoksen kanssa, hypättiin autoon ja ajettiin kotiin nukkumaan.

Meitsi ja mystinen pyörivä kuutio

Olin lupautunut lauantaina vahtimaan Daytonia ja Lachlania aamusta iltapäivään, jotta Jen ja Pat vois mennä tailgate-kemuihin stadionille. Onneks ei edellisiltana tullut oltua ulkona sen myöhempään, niin jaksoikin ihan mukavasti hölmöillä poikien kanssa. Parhaimpia osia tässä nannykeikassa oli, että sain ajaa Jenin autoa keskustaan ja takasin, hehe. Kun vanhemmat palasi juhlistaan kotiin, mä painuin suihkuun ja aloin valmistautua omiini. Anaisin kanssa oltiin puhuttu edellispäivänä, että voitaisiin olla oikein hienoja ja pistää mekot ja korkkarit päälle. Mä en tuonut Suomesta yksiäkään korkkareita mukanani, joten suihkunraikkaana kävin nappaamassa Anaisin kyytiin ja suunnattiin ostarille kenkäostoksille. Ellen taas tarvitsi mekon itselleen, joten tavattiin kaikki siellä. Löysin aivan ihanat kiilakorkoset korkkarit ensimmäisestä kaupasta johon astuin sisään. Oisin voinu ostaa kyseisestä kaupasta kaiken, mut tärkeä säästökohde mielessä pysyin lujana. Ostarilta ajettiin peräkanaa lähikauppaan alkoholiostoksille ja siitä taas jatkettiin meille. 

Vähän tailgating-väkeä

My new babies <3

Puol yheltätoista, kun oltiin saatu naamat maalattua ja vaatekriisit selätettyä soitettiin taksi ja lähettiin keskustaan. Meillä oli tarkotuksena mennä tarkastamaan Rick's-niminen baari, jossa ei aiemmin olla oltu. Kun saavuttiin perille, meitä odotti iloinen yllätys: puolen korttelin mittanen jono! Täristiin siinä suunnilleen tunti ennen kun päästiin sisälle, mut onneks jonossa oli mukavia ihmisiä juttuseurana. Paikka itsessään oli suuri pettymys, pelkkä iso tanssilattia ja baaritiski joten ei viihdytty kauaa vaan siirryttiin meidän kantapaikkaan Rushiin (josta oltiin vannottu pysyvämme kaukana). Armottoman joraamisen jälkeen käytiin vielä pizzalla ja sit palattiin kimppataksilla kotiin. Olin niin väsy kotiintullessa etten muuta jaksanu kun ottaa piilarit pois ja rojahtaa sänkyyn nukkumaan.

Pakollinen "nyt otetaan kuva meistä"-otos

Sunnuntaiaamuna heräsin ekan kerran siihen, kun Dayton tuli mun huoneeseen kaheksan jälkeen esittelemään ilmapalloja. Onneks Jen tuli heti perässä ja hätyytti D:n pois, ja pääsin jatkamaan unia. Lopulta heräsin kuitenkin, kun Ell soitti kymmenen jälkeen että tulee käymään ja hakemaan tavaransa jotka unohti mun luokse. Tässä vaiheessa olin jo tarpeeks hereillä tajutakseni, että mulla on edelleen takki päällä ja toinen kenkäkin jalassa. No eipä ollu ainakaan kylmä nukkua, toisin kun yleensä täällä kellarissa. Kun Ell saapui paikalle ja mä olin saanut itteni ihmisen näköiseksi, päätettiin lähteä krapularuualle jonnekin. Saatiin Jenniferiltä vinkki, että korealainen Bi Bim Bop sisältää hiilareita, rasvaa ja proteiinia just oikeessa suhteessa krapulan helpotukseen, joten suunnattiin keskustaan Kerrytowniin etsimään korealaista ravintolaa. Kerrytown on pieni "ostari" täynnä erilaisia putiikkeja ja pikku ravintoloita samannimisessa kaupunginosassa, joten löydettiin ruokapaikka sen suuremmitta ongelmitta. Kun istuttiin Ellenin kanssa syömässä, putkahti Anais paikalle sattumalta hostdadinsa ja -lapsensa kanssa. Jo toinen kerta tällä viikolla kun törmäsin tuttuihin sattumalta. Syömisen jälkeen Ellen heitti mut kotiin, ja juttelin porukoiden (<3) kanssa skypessä jokusen aikaa ennen kuin Anais vuorostaan tuli hakemaan unohtamansa tavarat mun luota. Istuttiin jonkun aikaa juttelemassa mun huoneessa, kunnes Anaisin piti lähteä kiitospäiväillalliselle isäntäperheensä luokse.

Mun herätyskello

Mäkin lähdin illemalla oman isäntäperheeni kanssa Jenin enon luokse illalliselle. Pakkauduttiin koko kööri autoon (mä mukavasti takapenkille poikien turvaistuinten väliin) ja ajettiin parinkymmenen minuutin päähän kohteeseen. Jenin enolla ja hänen vaimollaan on 3 lasta, jotka on 24, 21 ja 16. Vanhimmat siskokset opiskelevat muualla, mut tapasin sisaruksista nuorimman, joka käy vielä high schoolia täällä. Syötiin pastaa tomaattikastikkeella ja illallisen jälkeen eno sytytti takkaan tulet ja istuttiin sen äärellä juttelemassa. Perheellä on maailman sulosin koira, Elvis, joka on beaglen ja pitbullin risteytys. Eno toi koiran sisälle poikien rapsuteltavaks ja munkin oli tietty päästävä hellimään sitä. Elvis oli niin innoissaan mun rakkaudesta että melkein kiipes syliin ja laski intopissit mun jaloille. Nice. Itteäni tilanne lähinnä nauratti (eikä vahinko ollu onneks kun muutaman pisaran suuruinen), mut Dayton 5 v veti herneet nenään Elvikselle mun puolesta ja komens sitä: "Naughty boy Elvis! Don't you ever EVER pee on Veera again!" Ei kauaa tän pissaepisodin jälkeen pakkauduttiin takasin autoon ja ajettiin kotiin ja mä painuin kuolemanväsyneenä suoraan sänkyyn.

Maanantain duunipäivä meni superlepposasti hyvien yöunien ansiosta. Oon säästellyt rahaa jonkun aikaa, jotta pääsisin lähtemään tyttöjen kanssa New Yorkiin uudeksi vuodeksi.  Maanantai on mun palkkapäivä, ja tän tilin jälkeen mulla oli vihdoin tarpeeks rahaa kasassa! Koska saan mun palkan toistaiseksi käteisenä, suuntasin töitten jälkeen pankkiin tallettamaan rahat mun tilille. Kun olin ovensuussa laittamassa kenkiä jalkaan, Dayton tuli kysymään josko vois tulla mukaan eikä mulla ollut mitään sitä vastaan, niin se hyppäs sitten kyytiin kanssa. Täällä talletuksen voi hoitaa työntämällä käteisen ottomaattiin, joten ajettiin lähimmän vastaavan luokse ihan vähän matkan päähän. Mulla oli hillitön nippu 1 dollarin seteleitä, joita tomaatti ei kurttuisuuden takia huolinut vaikka kuinka monta kertaa niitä yritin sinne työntää. Jupisin jotain itsekseni asiaan hieman kyrpiintyneenä ja Dayton takapenkillä alko yhtäkkiä huutaa myötätuntosesti  "GOD SHIT, GOD SHIT". Mun piti hetken kasata itteäni ennen kun pystyin naurulta ojentamaan sitä kielenkäytöstä. Mulla on nähtävästi hyvä vaikutus mun lapsiin. Sain suurimman osan mun käteisvaroista talletettua, minkä jälkeen ajettiin tien toiselle puolelle 24h superhypermarkettiin ostamaan jäätelöä mun kurttusilla dollarin seteleillä.

I will be there again soon !!

Kotiin palatessa tsekkasin heti lennot, jotka olin aikonut varata Nykiin. Harmikseni multa jäi puuttumaan hinnasta just kurttusten setelien verran, joten uus pankkireissu olis eessä seuraavana päivänä kun itse konttori ois auki ja hermoilin että lentolippujen hinnat ehtis taas nousta yön yli. Pat pelasti mut kuitenkin tältä ja makso mun liput, mistä olin superhyperkiitollinen  (tosin nyt en saa palkkaa pariin viikkoon, heh heh). Laitoin heti riemuviestit Jessille ja Anaisille, että pääsen mukaan remmiin New Years Eve humuihin Nykiin. Lennetään kaupunkiin 30.12 ja takasin Michiganiin 2.1. ja meillä on hotelli ihan Times Squaren kupeessa. EN MALTA ODOTTAA !!!

Tiistaiaamusin oon vien aina Lachlanin baby schooliin ja sen jälkeen hengaillaan Daytonin kanssa kahestaan, kunnes sen on aika lähteä koulua kohti. Nyt väsättiin D:lle uus hiustyyli, mikä riemastutti sitä aivan suunnattomasti. Otin muutaman kuvan tästä "waterfountain"-lookista ja näytettyäni ne Jenille Daytonille varattiin aika tukanleikkuuseen, hehe. Tiistai-illaksi koitettiin järjestää jonkunnäköistä jäähyväisillallista ennen kun hajaannutaan eri teille Thanksgivingin viettoon, mutta Jessi oli lähtenyt jo edellisviikolla ja Anais pakkasi öistä Montrealin lentoaan varten, joten oltiin Ellenin kanssa kahden liikenteessä. Ellen tuli hakemaan mut kotoa ja ekaks suunnattiin Briarwood Mallille, koska mun piti ostaa itelleni vaatteet perhevalokuvia varten, jotka otettaisiin viikonlopun aikana perheen kiitospäiväreissun aikana. Kaikki pukeutuisi kuviin saman teeman mukaan, ja mä tarvisin sitä varten siniset farkut ja harmaan paidan itelleni. Mun kaikissa farkuissa kun on reikiä niin Jen ei kelpuuttanut niitä jostain kumman syystä... Kivuttomasti ekasta kaupasta löysin perussiniset pillifarkut ja kivan harmaan paidan halvalla, ja mikä parasta size 0 farkut sopi mulle mainiosti joten en ookkaan ehkä lihonu niin paljoa! Jee!

"My hair is like a... water fountain!"

Ostarin jälkeen mulla oli jano ja Ellenillä nälkä joten päädyttiin (taas) Bar Louieen dollarin burgereille (uskokaa tai älkää mä en syöny mitään!). Se siitä hienosta ideasta. Mut Ellenin kanssa on aina hauskaa jutella paikasta riippumatta. Se on jännä miten voi olla toiselta puolelta maailmaa mut silti niin samoilla fiiliksillä täällä. Ajateltiin mennä vielä Main Streetin irkkubaariin yksille ennen kotiinlähtöä, mut paikka oli jokseenkin kuollut (ja siellä hais pahalle) joten mentiinkin Ally Bariin sivistyneille viinilasillisille. Ellen ajoi mut Alleysta kotiin Polo Fieldsiin ja toivotettiin toisillemme hyvät yöt ja Thanksgivingit ja lähdettiin eri teille piiitkäksi aikaa. Yhyy. 

"Veera, why are we doing this?"

Keskiviikkona Daytonilla oli vapaata koulusta kiitospäivän takia ja sää oli vuodenaikaan nähden lämmin, joten duunipäivä meni todella leppoisasti ulkoillessa. Käytiin kävelyllä ja Daytonin kanssa pyöräilemässä, ja Lachlanin vedellessä päiväunia pidettiin jäätelöpiknik terasilla. Dayton kysy hämmästyneenä et miks tehdään jotain semmosta, mut mun vaan teki mieli jäätelöä ja aurinko paisto, joten why not? Kun Jen ja Pat sai päivän työnsä pulkkaan, kasattiin tavarat ja pakattiin ne autoon ja alettiin tehdä lähtöä Traverse Cityyn pohjois-Michiganiin kiitospäivän viettoon. Jenniferin äiti omistaa sieltä kesämökin Duck Lake-järven rannalta ja meillä oli aikeissa viettää siellä kiitospäivää keskiviikosta sunnuntaihin. Tästä reissusta saatte lukea lisää Veera & Wolverine Staten seuraavassa numerossa. 

Good Times

Tässä edellispäivityksessä mainitsemaani rooibosteetä siemaillessa ajattelin, että voisin yrittää olla sanani mittainen (nykyisin myös levyinen) nainen ja saattaa blogini ajan tasalle. Vihdoin on jotain muuta kirjotettavaa kun Halloween-juttuja! Vaikka juhlan kaikki synkät ja pelottavat jutut vetookin muhun, alko kuukauden mittanen hehkutus jo tulla korvista ulos. Ja ne karkit. 

Mun kahvimuki!

Tän romaanin alotan viime viikon maanantaista. Siitä päivästä ei onneks oo kamalan paljon kerrottavaa. Maanantaiksi työpäivä oli mukava, ja illan vietin vaan kotosalla. Ehkä väsytti vielä viikonlopun jäljiltä. Tiistaina olikin sitten vaalipäivä, Election Day, jolloin maan presidentiksi onneksi valittiin taas Barack Obama. Jenkkien vaalipäivä on huomattavasti suurempi härdelli kuin Suomen vastaava: kouluja oli suljettuna ja jokaisesta mediasta tuli pelkkiä vaaliuutisia. Täällä on ihmisillä ollut kyllä jo siitä asti kun tulin erilaisia kylttejä pihalla tai tarroja auton takapuskurissa kertomassa kumman ehdokkaan puolella ollaan. Demokraatit vei suurimman osan äänistä Michiganissa, joten nää tarrat ja kyltit täällä on tietty Obaman puolella. Mullakin on oma Obama-kahvimuki, jonka sain muutama viikko sitten mun isäntäperheeltä Washingtonin tuliaisena. Itse en vaalihässäkkää oikein päässyt todistamaan, muuten kuin ekstratöiden merkeissä: tietenkin myös Daytonin koulu oli suljettu vaalien takia. Ajettiin Daytonin kanssa huvikseen keskustaan (lue: en muistanut että muutkin paikat on kiinni - turha reissu) ja paluumatkalla käytiin ruokaostoksilla. Mun oli tarkotus ostaa vaan jogurttia ja marjoja omaa aamupalaa ajatellen, mut Dayton sai ylipuhuttua ensin tsekkaamaan leluhyllyt joululahjatoiveiden merkeissä ja ostamaan suklaa-kaurapuuroa, sateenkaarenvärisiä muroja yms. herkkuja. Koska oon itekkin toivoton makean (kaiken ruoan) suhteen, viimesenä mukaan tarttu vielä suklaadonitsit. Illalla seurailin ääntenlaskua omasta sängystä käsin. 15 yli 11 aikaan ääniä oli laskettu sen verran, että Obaman jatko varmistui. Sammutin telkkarin ja kävin hyvin mielin nukkumaan.

Dayton miettii mitä toivois joulupukilta

Keskiviikkona duunipäivä meni ihan mukavasti. Päivän puheenaihe oli tietenkin vaalit, joiden tulokseen suurin osa - mukaanlukien mun isäntäperhe - oli tyytyväinen. Eriäviä mielipiteitäkin kuulin kyllä, mut vaan rikkaampien amerikkalaisten puolesta. Niitä vaan vituttaa että Obama aikoo verottaa niitä lisää. Illalla kävin moikkaamassa kaveria, joka palasi yllättäen pidemmältä reissulta kaupunkiin. Kun ajelin pimeellä (täällä tulee muuten kanssa pimeä jo ihan törkeen aikasin!) takasinpäin, meinasin täräyttää peuraan tässä naapurustossa. Niitä elelee pieni lauma täällä. Ne on monet kerrat jolkotellu meidän takapihan poikki kun ollaan oltu poikien kanssa aamupalalla, mut nyt kolme niistä päätti ajoittaa niiden iltakävelyn just siihen ajankohtaan kun mä pilkkopimeessä - koska meidän naapurustossa ei jostain typerästä syystä oo katuvaloja - ajelin kotia kohti. Onneks täällä on nopeusrajotus vaan 25mph ja mulla on salamannopeat refleksit, joten selvisin vaan kunnon säikähyksellä. Perkeleen peurat. 

Torstai on ehkä mun lemppari työpäivistä, koska silloin mun ei tarvitse hoppuilla mihinkään. Aamulla vien Lachlanin "baby schooliin", minkä jälkeen oon Daytonin kanssa kahestaan kunnes se lähtee puol 12 aikaan eskariin. Sit mulla on ruhtinaallinen 45 minuuttia tyhjäntoimitusaikaa ennen kun haen Lachlanin takasin kotiin. Tietty käytin tän ajan lempiasiaani: syömiseen. Illemmalla töitten jälkeen lähdettiin mun ranskalaisen kaksosen kanssa keskustaan kahville. Meillä oli viel sattumalta extra-tekstiilikaksosvaatetus: samanlainen takki, farkkupaitis ja ruskee pikkulaukku. Mulla on missiona tilata aina joku erilainen kahvi, joten tällä kertaa Biggby's Coffeessa otin piparminttu-latten - kermavaahdolla tietty. Juteltiin aikamme, mut sit alko väsymys painaa sen verran että palattiin kotiin nukkumaan. Tultaisiin nimittäin tarvitsemaan voimia viikonloppuna, sillä tällä kertaa Jessicalla oli talo tyhjillään.

Charlie & Dayton having breakfast

Perjantaina Daytonilla ei yleensä oo koulua, vaan molemmat pojat on koko päivän kotona. Mut koska Election Day oli vapaapäivä, tänä perjantaina Daytonilla oli koulua - tosin pyjamapartyjen merkeissä. Kyllä Dayton näytti aika huvittavalta kun viiletti menemään tuolla pihalla yökkäreissä. Pat puhalsi jokunen viikko sitten kaikki lehdet meidän takapihalta yhteen isoon kasaan, mistä pojat repii valtavasti riemua. Niitten lempileikki on tietty sellanen, että mä ensin jahtaan niitä ympäri pihaa, sit nappaan kiinni ja kannan takas lehtikasalle ja lopuks heitän takasin sinne. Kyl haba kasvaa. Duunipäivän jälkeen olin varannut ajan tukan värjäykseen. Koin hirveen karvanlähtöajan just kun tulin tänne (=tukka tippu päästä), joten en halunnu rääkätä mun tukkaa värjäämällä sen ite. Jennifer vei mut mun ekalla viikolla täällä tukanvärjäykseen Aveda-kampaamoon, joka käyttää vaan luonnonmukaisia, hellävaraisia tuotteita. Itse kampaamo on aika hintava, mut varasin itelleni ajan Aveda-Institutesta joka on siis saman firman parturikoulu. Mun kampaaja oli supermukava, mut hinta oli kuitenkin sen verran paljon et tuskin toiste tulee mentyä.

Lachlan in the leafpile

Kun pääsin vihdoin kampaamosta, ajoin vakkari Liqueur-storen kautta kotiin. Vaihdoin pikapikaa vaatteet, kävin nappaamassa Anaisin kyytiin ja ajoin toiselle puolelle naapurustoa Jessican luokse. Jessica ja Ellen oli jo aloittaneet valmistautumisen iltaa varten. Tällä kertaa siemailtiin vaan sivistyneesti viiniä. Ja vähän rommia. 11 aikaan tilattiin taksi keskustaan ja matkalla kävi kyllä (taas) sääliksi kuskia kun joutu kuuntelemaan meidän juttuja. Mentiin jo ehkä vakkari-tanssipaikaksi muodostuneeseen Rushiin, josta kuitenkin vaihdettiin Habanaan jossain vaiheessa. Yllättäen törmättiin Habanassa muutamaan muuhun au pairiin! Jorailtiin niitten kanssa hetki, mut paikka oli muuten sen verran syvältä että päätettiin vielä illan viime hetkillä palata Rushiin. Siellä tavattiin vielä pari au pairia lisää - meitä on täällä yllättävän paljon näköjään. Pilkun jälkeen otettiin taksi Jessican luokse, jonne jäätiin kaikki yökylään.

The Crew + random au pairs

Aamulla rapelon erinäisistä asteista kärsiessämme siivottiin talosta eilisillan jäljet ja kaunistauduttiin sen verran, että kehdattiin lähteä keskustaan syömään. Jessica jäi kotiin, mut me Ellenin ja Anaisin kanssa mentiin Buffalo Wild Wingsiin Ellenin himoitsemien chicken wingsien perässä. Ite otin jonkun wrapin ranskalaisten kanssa. Ei kovin montaa sanaa vaihettu aterian aikana kun kaikki vaan nälkäsinä ahmi luolamiestyyliin ruokansa. Ravintola oli melko täynnä, ja sisustettu kaikenmaailman futis-krääsällä ja seinillä oli "muutama" telkkari josta porukka seurasi meneillään olevaa Michigan Universityn peliä. Itse kun en lajista juuri mitään ymmärrä tuli pari kertaa säikähettyä kun porukka ympärillä alko yhtäkkiä hurrata kotijoukkueen viedessä. Kun olin saanut mahan täyteen ihanaa rasvaista rapeloruokaa, iski tajuton väsymys. Pudotettiin Anais keskustaan ja ajettiin Ellenin kanssa takasin Polo Fieldsiin. Kotiin päästyä vastustin houkutusta mennä päiväunille ja painuin suihkuun. Hitaasti mutta varmasti aloin taas valmistautua lähtemään jonnekin illalla. 

Buffalo Wild Wings

Kun vihdoin muutaman tunnin lorvimisen jälkeen sain itteni valmiiksi, hurautin taas Jessican luokse. Jess ja Ell röhnötti pimeessä olkkarissa kattomassa Breakfast at Tiffany's-leffaa, mistä ehin ite nähdä vaan loppupuoliskon. Sen perusteella täytyy kyllä ehottomasti kattoa koko leffa joskus! Leffan jälkeen Anaiskin saapui paikalle. Vähän illemmalla Ellen ajoi meidät keskustaan, ja mentiin Alley Bariin miittamaan tuttuja. Porukka kuitenkin lähti eri teille, mut vaihdettiin baaria Ashley'siin missä yhdistyttiin jälleen. Juotiin yhdet Ashley'sissä ja sen jälkeen ei oikeen tiedetty, lähtiskö kotiin vai vielä tsekkaamaan joku paikka. Päädyttiin kävelemään autolle päin ja harkitsemaan jotain paikkaa samalta suunnalta. Tällä kävelyreissulla törmättiin mun isäntävanhempiin, jotka oli myös ollu humputtelemassa. Jen suositteli kovasti menemään baariin josta ne oli just Patin kanssa tullut, mut me päädyttiin kuitenkin palaamaan kotiin. 

Me & my twin

 Sunnuntain rapeloaamiaisena oli pekonia ja french toastia ja ruokajuomana Michigan Cherry-kahvia. Kirsikkaa kasvaa paljon tässä osavaltiossa, joten täällä saa sinappia myöten kaikkea kirsikanmakuisena. Ruokalevon jälkeen hipsin kotiin. Sunnuntai oli Suomen isänpäivä, joten rimpautin Skypellä kotiin ja toivottelin hyvät isänpäivät,. Taidettiin jutella porukoiden kanssa puolisentoista tuntia. Skypeilyn jälkeen painuin suihkuun raikastumaan. Kotosalla lorviessani Jessica, Anais ja Ellen oli kokoontuneet keskustan kirjastoon suunnittelemaan ensi kevään Kalifornian festari/road trip-matkaa. Kun tytöt sai suunnitelman purkkiin, tavattiin vielä Jessin ja Anaisin kanssa läheisessä Burger Kingissä illallisen merkeissä ja puhuttiin reissusta vähän lisää. Se tulee vaatimaan paljon säästämistä, mut tulee kyllä olemaan joka pennin arvonen for sure! Kerron tästä lisää myöhemmin ;) Ihan kun pekoniaamiainen ja Burger King-illallinen ei ois ollu tarpeeks, poikettiin vielä tien toiselle puolelle supermarkettiin ennen kotiinpaluuta ja mun oli tietty pakko (koska olin sunnuntaimasentunu) ostaa vielä purkillinen Ben & Jerry'siä iltapalaks. 

Maanantain duunipäivä meni aika lepposasti. Jennifer oli kotosalla, joten oli kivaa kun oli aikuista juttuseuraa. Poikien kanssa on tietty aina vähän hankalampaa kun on useempi aikuinen paikalla, mut en enää ujostele niin paljoa käskyttää niitä vanhempien edessä (hehe) kun alussa niin ei pahemmin haitannut. Daytonilla on jo jonkun aikaa ollut heiluva hammas, ja maanantaina oli vihdoin suuri päivä - ensimmäinen hammas irtosi vihdoin! Kouluun lähtiessä se oli vielä suussa, mut kun iltapäivällä menin sitä vastaan bussille ensimmäiset sanat oli: "Look Veera! I lost my tooth!" ja hammasrivistössä reikä. Tiistaina Dayton ihaili hampaan jättämää koloa peilistä jokaisessa mahollisessa välissä ja kertoi asiasta tyyliin jokaiselle vastaantulevalle aikuiselle. Aww. Ja tietty hammaskeiju oli tuonu sille yön aikana hopeadollarin!

"Look it! Look it!"

Tiistai-iltana mentiin Anaisin kanssa taas Bar Louieen burgereille. Suomalainen Riitta oli taas siellä, mut samoin ihmisiä Albaniasta, Kreikasta, Meksikosta, Espanjasta ja Amerikasta. Olin aiemmin päivällä käynyt pitkästä aikaa puntarilla ja todennut, et lihomistahti toisenkin kuukauden aikana on pysynyt hyvänä: jo toiset kolme lisäkiloa! Se ei kuitenkaan paljon mun syömistä haitannut (etenkin kun hampparin lähtöhinta oli dollarin), vaan tilasin hampparin about kaikilla mahollisilla täytteillä ja oluen ruokajuomaksi. Syötiin ja juteltiin niitä näitä, kunnes muu porukka lähti vielä jatkamaan iltaa johonkin toiseen baariin. Mä ja Anais kuitenkin suunnattiin jo kotiin päin. Matkalla tuli puheeksi, että mun ois jo aika hakea kouluun, jos haluan päästä Washtenaw Community Collegeen haluamilleni tunneille. Kotona vielä pienessä paniikissa selasin Community Collegen sivuilta läpi, mitä kaikkea mun tarvii tehdä hakemista varten. Tän paniikkitsekkauksen parissa vierähti aikaa aamuyön puolelle. Kaiken pitäis olla kuitenkin kunnossa, phew.

Läskeys alkaa näkyy jo naamast

Koska valvoin eilen turhan myöhään, oon ollu tänään aika koomananny. Ja kuten oon joskus aiemmin sanonu, pojat tuntuu haistavan sen ja päättää just sinä päivänä käyttäytyä huonosti. On  ollut kärsivällisyys kerran jos toisenkin koetuksella tänään. Viime yönä tais olla ekan kerran kunnolla kylmä täällä, sillä nurmikko oli hallassa ja takapihan purokin jäätynyt. Ainakin Stadissa on nyt lämpimämpää kun täällä! Lunta odotellessa...